Tuulia Matilainen: Hullu koira

Tuulia Matilaisen Hullu koira on kiintoisa kirjauutuus Haamu-kustantamolta. Viron 1900-luvun vaikeasta historiasta ammentava teos sekoittaa näppärästi kauhuelementit, tositapahtumat ja taitavan kerronnan onnistuneeksi kokonaisuudeksi, jossa riittää mietiskeltävää.

Ei liene tarkoituksenmukaista ruotia juonta sen enempää. Todettakoon vain, että Hullu koira on kertomus henkiä elävien maailmasta tuonpuoleiseen saattavasta, leskeksi jääneestä Lenasta ja hänen  henkilökohtaiseksi ja riipiväksi äityvästä työkeikastaan, jossa selvitettävänä on koiranhahmoisen aaveen henkilöys ja elämäntarina. Lopulta uhattuna on Lenan oma fyysinen ja psyykkinen terveys, sillä auttamisenhalusta on lyhyt matka pakkomielteiseen ja vinksahtaneeseen rakkauteen, kuviteltuun yhteiseen menneisyyteen, jossa Lenan maailma sekoittuu vaarallisesti hengen muistoihin.

Tekstin tyyliä on kehuttava: se on helppolukuista, soljuvaa ja jopa aistillista. Takakansitekstissä mainostettu runollisuus kohoaa esiin tuoksujen, makujen ja Viron maisemien kuvauksissa ja herättää vahvoja mielikuvia. Kerronta on pääosin rauhallista ja keskittyy pieniä katkelmia lukuunottamatta päähenkilönsä Lenan  kokemuksiin ja näkökulmaan. Pääpaino on Lenan ajatusten ja tuntemusten kuvauksella ja tekstissä on intiimi, ensimmäisen persoonan kerronnan korostama vire. Valinta on pääasiallisesti onnistunut, sillä minä-muotoinen kerronta ja rauhallinen tunnelmanrakentelu luovat lukijan, tekstin ja henklöhahmojen, niin kuolleiden kuin elävienkin, välille vahvan suhteen. Siksi Hullun koiran raadollisimmat osiot, lyhyet katkelmat nimikkohengen elämästä ja kuolemasta ja Neuvostomiehityksen kauheuksista tuntuvat vatsanpohjassa asti. Kauhu kumpuaa kärsimyksestä, sovituksen ja hyvityksen toivosta, historian traumoista, hengen tuskan tuhoisasta vaikutuksesta auttajansa psyykeen, eivät itse yliluonnollisesta. Kauhua on pahuus. Hullua koiraa tuleekin pitää eräänlaisena kauhutarinana, ei varsinaisena kummitussäikyttelynä sanan perinteisessä merkityksessä. Henget ovat surullisia, eksyneitä ja yksinäisiä, eivät pahansuopia ja perkeleellisiä. Se on suuri ansio, sillä näkökulma tuntuu, jos ei nyt aivan uunituoreelta, niin ainakin miellyttävän erilaiselta.

Hullu koira ei kuitenkaan ole täydellinen. Aika ajoin teksti selittelee liikaa, mikä lienee osin minä-muotoisen kerronnan tuoma ongelma. Kertoja-päähenkilön havainnot ja unet paljastavat liikaa mysteeristä liian varhain. Koira-vertaus väsähtää kun merkitys selviää jo puolivälin paikkeilla ja alkaa tuntua hieman teennäiseltä, jopa tarpeettomalta. Myös sinänsä kiinnostavaa päähenkilön sisäistä konfliktia omien halujen ja toiveiden ja hengen tarpeiden välillä käsitellään ehkä hieman liian vähän. Sisäinen myllerrys ei kaikin ajoin välity, vaikka kiintymyksessä kuolleeseen onkin jotakin erinomaisen makaaberia ja kierolla tavalla kiehtovaa. Pidempi kehittely olisi tuonut tarinaan tarpeellista lisäsävyä, joskin Hullun koiran hiomattomat särmät on helppo antaa anteeksi.

Kaiken kaikkiaan Hullu koira on erittäin hyvä, tunnelmallinen kirjanen. Se on lämpimän ja kylmän, kauniin ja kauhean, romanttisen ja karmivan herkästi punottu yhdistelmä. Pelko ja onnen pilkahdukset ovat läsnä kiehtovalla ja omaperäisellä tavalla. Hullu koira pitää otteessaan, kunnes on aika päästää irti. Silti se jää kummittelemaan mieleen kuin vanha ystävä… tai rakastettu.

Tilaa Hullu koira Aavetaajuuden kaupasta.