Bloodborne-arvostelu

Kehittäjä: From Software, julkaisija: SCE Japan Studio, julkaistu: 25. 3. 2015, saatavilla: PS4

Bloodborne™_20150515114225

Houreen läpi kuulen miesäänen sanovan että sopimus on sinetöity. Herään kamalista painajaisista autiolla klinikalla. Seinät ja lattiat ovat veren peitossa, ketään ei näy, ja alakerrasta kuuluu pahaenteistä murinaa… Verenhimoiset hirviöt ja epätoivoisesti oman inhimillisyytensä rippeisiin takertuvat ihmiset vaeltavat kaduilla ja repivät kappaleiksi kaiken tielleen osuvan. Kirous on langennut Yharnamin kaupungin ylle, ja pelaajan, uljaan metsästäjän mahdottomana tehtävänä on tehdä siitä loppu.

Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Ohjaimia särkevästä vaikeudestaan tunnettujen Dark Souls –pelien henkisenä perillisenä Bloodborne ei päästä pelaajaansa helpolla. Taistelu on nopeatempoista iske ja peräänny tyylistä nokkapokkaa, jossa pieninkin virhe saattaa kostautua kuolemalla. Etenkin alussa henki on todella höllässä, kun yksi tai kaksi iskua on tarpeeksi lähettämään pelaajan autuaammille metsästysmaille. Ensimmäisille alueille palaavan veteraaninkaan ei kannata suhtautua vihaisiin kyläläisiin ja näiden talikoihin turhan kevyesti. Kaikenlainen kukkoilu kostautuu aina, ja yleensä sillä kaikkein pahimmalla hetkellä. Ärräpäät tulevat olemaan herkässä alusta loppuun. Taistelu on haastavaa ja armotonta, mutta erittäin palkitsevaa kunhan sen oppii.

Bloodborne™_20150507185120

Metsästäjällä on yhtäaikaisesti käytössään kaksi asetta, sekä lyömä- että tuliase. Pyssyjen pääasiallinen tarkoitus on toimittaa kilven virkaa, sillä Bloodbornen aggressiiviseen taistelusysteemiin ei kuulu lainkaan torjuntaa. Hyvin ajoitetulla laukauksella on mahdollista häiritä vikkelien vihulaisten askeleita tai pudottaa nämä hetkeksi polvilleen, jolloin nämä ovat avoimia tehokkaille erikoisiskuille. Varsinaiseen vahingontekoon tuliluikuista ei juuri ole, sillä ne eivät ole kovinkaan tehokkaita, ja ainakin pistoolilla on mahdotonta osua mihinkään mikä ei seiso joko paikoillaan tai tule suoraan kohti.

Mutta mikäs on tapellessa pelkällä kättä pidemmällä, kun jokainen astalo on itse asiassa kaksi. Nokkelien metsästäjien tekemät erikoisaseet muuttuvat nappia painamalla toisenlaisiksi: teräväreunainen kävelykeppi venähtää teräsruoskaksi, miekka lisäterän avulla kaksikätiseksi ja lähes kaksimetriseksi, auki väännetty varsi tekee käyrästä sapelista viikatteen, ja niin edelleen. Pääsääntöisestä jokaisen aseen perusmuoto soveltuu nopeisiin iskuihin, kun erikoismuodot jakelevat laajoissa kaarissa heilahtelevia raskaampia tällejä. Aseiden tekemän perusvahingon päälle lasketaan vielä muutamia lisänumeroita, jotka määräytyvät hahmon ja aseiden ominaisuuksien mukaan. Se että aseiden skaalausparametritkin paranevat pelkän perusvahingon lisäksi aseita päivitettäessä ansaitsee erityiskiitokset.

Dark Soulseista tuttuun tapaan taistelussa tulee kiinnittää elinvoiman lisäksi huomiota hitaasti palautuvaan kestävyyteen, jota lyönnit, väistöt ja juokseminen kuluttavat. Mainittakoon että käytössä olevat varusteet eivät enää kuormita hahmoa, joten mikään ei estä pelaajaa kirmaamasta kuin nuori gaselli, riippumatta siitä mitä tällä on yllään. Ei sillä että Bloodbornessa pahemmin raskaita haarniskoita nähtäisiinkään, sillä viktoriaaninen tyyli suosii pitkien takkien ja kaapujen leimaamaa kevyttä pukeutumista. Vaatekappaleiden ominaisuuksilla ei myöskään ole aivan niin suurta eroa kuin ennen, etenkään kun niitä ei pysty parantamaan. Toisaalta tästä seuraa hieman alaston olo, mutta toisaalta se antaa jokseenkin vapaat kädet pukea alter egonsa miten mielii puolustuksen kärsimättä liiaksi.

Bloodborne™_20150406151257

Pelin keskuksena toimii mystinen Metsästäjän Uni, jonne päästään edellisten pelien leirinuotiot korvanneiden katulamppujen kautta. Uni toimii yhdyslinkkinä jokaisen sytytetyn lampun välillä, minkä lisäksi siellä ostetaan ja myydään tavaraa, viritetään aseita ja nostetaan tasoja. Jokaisen toiminnan vaatimana valuuttana käytetään tapetuilta vihollisilta saatuja verihäiveitä. Pääpelin, johon itseltäni meni kaikki vapaaehtoisetkin alueet nuohoten noin neljäkymmentä tuntia, lisäksi Metsästäjän Uni tarjoaa pääsyyn muuttuviin maljaluolastoihin, jotka tarjoavat lisää tapettavaa ja kerättävää. Itse en ole jaksanut luolissa pahemmin rämpiä, sen verran vain että totesin ne ihan ok lisäksi niille jotka eivät saa pääpelistä vielä tarpeekseen.

Ennen Bloodbornen julkaisua olin hieman huolissani pelin maailman suhteen. Jokaisessa kuvakaappauksessa näytti olevan sama synkkä katu kuin edellisessäkin, ja pelkäsin jo että koko peli tultaisiin viettämään Yharnamin kujilla. Pelkoni ei ollut aivan aiheeton, sillä kaupungin ulkopuolelle pääsee vain parin alueen verran, mutta onneksi se ei haittaa. Yharnamin goottilaista arkkitehtuuria uhoava kaupunki on todella komeaa katseltavaa. Vieri viereen ahdetut tornit ja jyrkät katot, irvistävien kivipirujen peittämät seinät ja koristeelliset takorautaportit ja aidat luovat kammottavan kauniin, detaljeistaan elävän ja hengittävän maailman jota katselee ja tutkiskelee ilokseen. Yharnam vaikuttaa todelliselta, vuosien saatossa kehittyneeltä paikalta, jonka rappiotila käy oikeasti sääliksi. Tämän lisäksi kaupungin eri alueiden tyyleissä on mukavasti vaihtelua: kaupungin keskusta en melko perinteistä goottilaisestetiikkaa, Kirkkolan stalinistisen suuret katedraalit hipovat pilviä, ja vanhan kaupungin mureneva, keskiaikainen mukulakivislummi viestittää selvästi että nyt on vajottu pohjalle. Maisemiin ei pääse pitkästymään missään vaiheessa.

Bloodborne™_20150408121208

Mutta jo riittävät ruusut, vähän risuja väliin. Vaikka Bloodbornessa on paljon hyvää, ei sekään ole virheetön. Pelillä on esimerkiksi kumma tapa ensin parantaa vanhoja mekaniikkoja ja sitten ottaa takapakkia toisella tavalla. Otetaan esimerkiksi kaupat ja lyhtypylväät. Toisaalta on todella mukavaa että tavaraa pääsee ostamaan ja myymään alusta asti, mutta kun sitä myytävää ei oikein ole. Kaikki aseet ja asut ovat uniikkeja, joten maastosta löytyy pääasiassa terveyspulloja sekä luoteja, eikä vihollisiltakaan kerry kauppaan kannettavaksi oikein muuta kuin kolikoita ja pikkukiviä. Katulamput puolestaan ovat siitä hyviä, että jokaisen luokse pääsee siirtymään Unesta heti alusta asti, mutta toisin kuin entisaikain leirinuotiot, jotka paransivat pelaajan ja hirviöt heti ja siirsivät pelaajaa toiselta toiselle, vaativat ne nyt Unessa käyntiä ja latausruudun tuijottelua. Tämä oli todellinen riesojen riesa vielä jokin aika sitten, kun päivitystä edeltävät lataustauot kestivät lähemmäs puoli minuuttia. Kuvakulman lukitseminen vihollisiin on myös joskus hankalaa, kun kone valikoi toisinaan porukasta kaikkein takimmaisen tai ei ketään, tai menee pois päältä mikäli vihollinen seisoo hetken poissa näkölinjalta.

Pahimmin Bloodborne iskee muuntuvan kirveensä kiveen moninpelin puolella. Yksinäinen seikkailija voi kutsua netin syövereistä avukseen yhden tai kaksi muuta pelaajaa, tarjoutua avuksi toisten peleihin, tai hyökätä niihin vihamielisenä valloittajana. Muita pelaajia ei tarvitse onneksi hakea aivan summamutikassa, sillä yhteinen salasana ohjaa tuttavat toistensa luo. Arpapeliä ei kuitenkaan voi kokonaan välttää, sillä ainoa keino kommunikoida pelinsisäistesti kavereidensa kanssa on käyttää eleitä tai valmiista sanoista kyhättyjä viestejä, mikä on hiton epämääräistä ja hankalaa, etenkin kun toinen pelaaja katoaa helposti näköesteiden taakse. Mikäli pelaa jonkun tutun kanssa, kannattaa turvautua johonkin ulkoiseen viestimeen kuten Skypeen, niin kuin me kaverin kanssa teimme. Moninpeli onnistuu vain yhdellä alueella kerrallaan, ja vain sellaisilla alueilla joiden pomoa ei vielä ole isännän pelissä surmattu.

Mutta se vika. From Softwaren väki on jostakin syystä katsonut hyväksi että moninpelin alkaessa maailmaan ilmestyy kelloa soittava haamunainen, joka kutsuu vihollispelaajia. Ainoa keino estää näiden hyökkäys on etsiä ja tappaa jossakin alueen vihoviimeisessä nurkassa piileskelevä kelloneito, edes salasana ei estä invaasiota. En kerta kaikkiaan ymmärrä mikä järki tässä on ollut. Ensin luodaan mahdollisuus pelata juuri niiden kanssa kuin haluaa, ja sitten heitetään mukaan joku verenhimoinen öykkäri joka voi lopettaa koko lysti alkuunsa. Sitten taas kutsutaan kaveria, mikä kestää ja kestää, ja sama homma alusta. Askel eteen, kymmenen taakse. Vihollisten ilmestyminen on toki kiinni tuurista. Jotkut eivät kuulemma ole joutuneet hyökkäyksen kohteeksi kuin muutaman kerran, mutta itselleni näin kävi joka kerta. Pah! Mikäli riidanhaastajia ei olisi, Yharnamin puhdistaminen yhteistyönä olisi silkka ilo, jota himmentäisi ainoastaan se miten viholliset tuntuvat reagoivan hieman viiveellä avustavan pelaajan iskuihin.

Bloodborne™_20150514145606

Rusettina Bloodbornen harmipaketin päällä, joka ärsytti itseäni kaikkein eniten, on tarinankerronnan ylimalkaisuus. Mitään ei kerrota, mitään ei selitetä. Pelin juonenkuljetuksen olisi tarkoitus olla hienovaraista ja vähäeleistä, mutta itse koin että minulta koetettiin vain tahallaan pimittää asioita. Tarinanrippeet on piilotettu pitkin peliä kylvettyihin lippulappuihin ja esineiden kuvauksiin, eikä niistäkään saa irti määränsä enempää. Pelin ominaisuuksia piilotellaan yhtä mustasukkaisesti, kontrolleja lukuun ottamatta kaiken muun, esimerkiksi riimujen ja taikakalujen käyttötavat ja tarkoitukset pitää keksiä itse. Olisin ollut hukassa ilman Bloodborne Wikiä. Voi kuinka kaipaankaan sitä aikaa kun pelien mukana tuli oikeita, monikymmensivuisia ohjekirjoja…

Bloodborne on edeltäjiensä tapaan paikoitellen tavattoman raivostuttava ja silti läpeensä koukuttava ja palkitseva tapaus. Kun täysin epäreiluilta vaikuttavat viholliset alkavat kaatua kuin heinä karttuvien taitojen ja voimien edessä pääsemättä kertaakaan edes hipaisemaan omaa hahmoa, niin mikäs sen parempaa. Uusien alueiden avautuminen on aina tapaus. Useimmat pienet viat on helppo antaa anteeksi ja ohittaa silloin kun ne eivät aiheuta kuolemaa ja valtavan veripotin menetystä, ja vaikka moninpelin emämöhläys ja epämääräinen tarina jäävät kaihertamaan, niin kyllä Bloodbornella ja minulla on edessämme vielä monta uutta läpipeluuta.

P.S. Bloodbornessa on myös suomenkielinen tekstitys, ja jopa yllättävän hyvä sellainen. En kokenut missään vaiheessa tarpeelliseksi vaihtaa kieltä englantiin. Tässä arvostelussa käyttämäni termit kuten verihäiveet on otettu siitä. Suomennokset onnahtavat vain paikoitellen, lähinnä valmiista sanoista ja lauseenkappaleista koostettavien viestien kanssa, suomen sanat kun eivät ole yhtä monimerkityksellisiä kuin englannin.

https://i0.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2015/06/Bloodborne-_20150515114225.jpg?fit=800%2C450https://i0.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2015/06/Bloodborne-_20150515114225.jpg?resize=150%2C150Eero KorpinenPeliarvostelutPoiminnatBloodborne,From Software,konsolipelit,peli-arvosteluBloodborne-arvostelu Kehittäjä: From Software, julkaisija: SCE Japan Studio, julkaistu: 25. 3. 2015, saatavilla: PS4Houreen läpi kuulen miesäänen sanovan että sopimus on sinetöity. Herään kamalista painajaisista autiolla klinikalla. Seinät ja lattiat ovat veren peitossa, ketään ei näy, ja alakerrasta kuuluu pahaenteistä murinaa… Verenhimoiset hirviöt ja epätoivoisesti oman inhimillisyytensä rippeisiin takertuvat ihmiset...