_TFJ0226.NEF

Suomessa vasta ensi-iltansa saanut, maailmalla jo suurta suosiota niittänyt The Imitation Game on dramatisoitu läpileikkaus matemaatikko Alan Turingin elämästä. Keskeisimpänä elokuvassa seurataan Bletchley Parkissa toisen maailmansodan aikaan toiminutta keskusta, jonka johdossa Turing jonkin aikaa ohjasi saksalaisten viestiliikenteessä käyttämän Enigma-salauksen purkuyrityksiä.

Limittäin sodanaikaisten tapahtumien kanssa kuvataan myös kahta muuta elämänvaihetta: lapsuudessa rakkaudeksi muuttuvaa ystävyyttä koulutoveri Cristopher Morcomin kanssa – suhde, jonka vaikutus säilyi tärkeänä halki matemaatikon koko elämän – sekä Turingille sodan jälkeen homoseksuaalisuuden vuoksi langetettua tuomiota, jonka seuraukset lopulta ajoivat hänet itsemurhaan 41 vuoden iässä.

Tulevaa tragediaa enteillään jo alkumetreillä, ja lopputuloksena läsnä on jatkuvasti tietty vääjäämättömyyden tuntu, melankolia jota ei tarvitse juuri erikseen korostaa. Tunnelmansa osalta elokuva on myös paljon velkaa Alexandre Desplatin viehättävälle soundtrackille, jonka pariin on tullut palattua fiilistelemään elokuvan jälkeenkin.
 Henkilödraamana onnistunut teos nojaa luonnollisesti suurilta osin Benedict Cumberbatchin omalaatuisen karisman värittämään näyttelijäntyöhön, joka on kerännyt ylistystä hyvästä syystä. Keira Knightley on samaten vakuuttava roolissaan Joan Clarkena, Enigman murtamiseen osallistuneena lahjakkaana kryptoanalyytikkona ja Turingin läheisenä ystävänä.

Historiallisena elokuvana The Imitation Game on kuitenkin saanut osakseen enemmän kritiikkiä – tarinaan punotaan rakennetta osaltaan jopa keksityillä hahmoilla ja tilanteilla. Näistä useimmat on helppo ymmärtää: tositapahtumiinkin perustuvan elokuvan on usein syytä pyrkiä tosielämää tehokkaampaan kerrontaan, ja hyvä draama vaatii toisinaan mutkien oikomista realismin kustannuksella. Kenties erikoisin valinta on Turingin persoonan liioittelu vastaamaan tiettyä äärimmäisen epäsosiaalisen neron arkkityyppiä, josta esimerkkejä on nähty populaarikulttuurissa viime aikoina yleisemminkin, mutta joka ei ainakaan useimpien historioitsijoiden mukaan ole aivan osuva kuvaus Turingin todellisesta henkilöstä. Valkokankaalla hahmo joka tapauksessa toimii, ja onnistutaan ensivaikutelmasta huolimatta esittämään lopulta inhimillisenä, pidettävänä henkilönä.

Alan Turing on ollut esillä viime vuosina myös siksi, että kuningatar Elisabeth allekirjoitti vuonna 2013 postuumin armahduksen hänen aikoinaan rikollisista teoistaan. Elettä kritisoitiin sekä siksi, että tekojen armahtaminen rikoksen tavoin implikoi niiden edelleen olleen moraalisesti väärin, että siksi, että kymmenet tuhannet saman lainsäädännön alla tuomitut seksuaalivähemmistöjen edustajat eivät vielä ole saaneet virallista anteeksipyyntöä. The Imitation Game on saanut kiitosta myös ihmisoikeusjärjestöjen taholta Turingin merkittävien saavutusten ja elämäntarinan julkistamisesta.