Aavetaajuus-kirjojen kolmas manifestaatio, Hei, rillumapunk! -antologia lähtee näinä päivinä painoon! Sen kunniaksi julkaisemme nyt kirjan toisen toimittajan Shimo Suntilan antologiaan laatiman esipuheen. Shimo kartoittaa rillumapunkin taustoja ja kokoelman syntyprosessia.

rillumapunk-web

Tervetuloa, arvon lukija, rillumapunkin pariin. On aika työntää mielestä nykyajan kotkotukset ja suunnata katse menneeseen idylliin, josta suomifilmit ja radion reippaat rallit kertovat. Teitä kutsuvat paitsi markkinahumu, tukkisavotat ja Lapin erämaa myös peikot, noidat ja vetehiset ulkoavaruuden hyökkääjiä unohtamatta.

Rillumapunkin isäksi voidaan nimetä Tuomas Saloranta totuutta sen suuremmin vääntelemättä. URS-liikkeen perustajana ja primus motorina, ellei jopa Optimus Primena, mainetta niittänyt kustannusmoguli halusi lähteä tarpomaan Toivo Särkän raivaamaa polkua, ja ehdotti URS-kirjoittajille rillumapunk-antologian tekoa. Hän itse toimittaisi ja kiinnostuneet tuottaisivat tekstejä. Mutta kuten niin tavallista viihdemaailmassa, suunnitelmat muuttuivat. Ensin minä lupauduin Tuomakselle aputoimittajaksi. Sitten Juha Jyrkäs lupautui toiseksi aputoimittajaksi. Tuomas näki tilaisuutensa tulleen, hyväksyi molemmat tarjoukset ja vetäytyi taustalle kustantajan rooliin. Jäi toimittajien harteille määrittää kirjoittajakutsuun, mitä tarkalleen ottaen olimme hakemassa.

Koko projektin kulmakivi on tietenkin rillumarei. Saadakseni paremman otteen aihepiiristä katselin läpi pienen laatikollisen alan elokuvia. Kokemus oli paitsi sivistävä myös viihdyttävä, niin ristiriitaista kuin se onkin. Aikanaan rillumarei nimittäin upposi kansaan kuin markkinaveijarin mainospuhe saksalaisista partateristä, mutta kriitikot ja taide-eliitti vihasivat sitä moukkamaisena ja halpana. Rillumarei oli itse asiassa oman aikansa urssia – konstailematonta ja rempseää viihdettä, joka ei turhia kumartele. Rillumapunk on näin ollen URS-liikkeen paluuta kotimaisille juurilleen.

Ensimmäisenä rillumarei-elokuvana pidetään Suomen Filmiteollisuuden tuottamaa, Jorma Nortimon ohjaamaa Rovaniemen markkinoilla (1951), jonka perustana toimi Reino Helismaan sanoittama ja Toivo Kärjen säveltämä samanniminen kupletti. He olivat jo tuolloin rillumarein veteraaneja, samaten kuin Esa Pakarinen ja Jorma Ikävalko, jotka myös elokuvassa esiintyvät. Särkkä oli lähtenyt Kärjen kannustuksesta porukan iltamia seuraamaan ja tykästyi näkemäänsä siinä määrin, että pestasi esiintyjäkolmikon Helismaa-Pakarinen-Ikävalko siltä istumalta elokuvaan, joka tehtäisiin esityksen pohjalta. Helismaa kirjoitti ja näytteli yhden pääroolin, Pakarinen ja Ikävalko olivat trion kaksi muuta kullankaivuuseen lähtenyttä kumppanusta, ja Kärki sävelsi musiikit.

Ei Rovaniemen markkinoilla saanut aivan joka suunnalta täydellistä lyttäystuomiota, mutta sen verran sitä riepoteltiin, että tylystä vastaanotosta on tullut oma legendansa. Muutamakin kriitikko sanoi elokuvan olevan niin huono, ettei sitä kannattanut edes arvostella. Komeimman rähinän, Eugen Terttulan revityksen otsikolla ”Törky on törkyä”, Särkkä kehysti studion seinälle, ja Reino Helismaa teki vastaiskun vuonna 1954 jatko-osallaan Hei, Rillumarei! josta tämäkin antologia on ammentanut niin nimensä kuin kansikuvansa.

Tuon elokuvan juonena on Esa Pakarisen esittämän Severi Suhosen matka Helsinkiin ihmettelemään herrojen huvituksia, ja siellä hän kohtaa omahyväisyyttä ja turhantärkeyttä tihkuvan kriitikon, joka on joka taiteenlajin asiantuntija sekä ylimmäinen makutuomari. Viimeistään tässä vaiheessa jälkipolvillekin on selvää, että rillumareissa vastakkain joutui kansan kursailematon maku ja taide-eliitin pönöttävä ynseys. Rillumarei oli kapinaa.

Myös punk on kapinaa. Punk syntyi 70-luvulla nuorison vastakulttuurina, jossa kantavia teemoja olivat anarkia ja aggressio. Musiikki oli säröistä ja särmäistä, ja jälleen establismentti sai korvilleen. Näin ollen terminä rillumapunk näyttäisi merkitsevän kaksinkertaista kapinaa.

Kuitenkin tieteiskirjallisuudessa punkilla on jo oma merkityksensä. 80-luvulla syntyi cyberpunk-liike, joka tuli tunnetuksi teknologiavisioistaan, peililaseista, lohduttomasta tulevaisuudesta ja megakorporaatioiden ylivallasta. Sen rinnalle lanseerattiin steampunk eli höyrypunk, joka ilmentää viktoriaanisen ajan kuvaa edistyksellisellä höyryteknologialla höystettynä. Tämän jälkeen eri punk-lajikkeita on viljelty varsin häpeämättömästi pääasiallisena aikeena määritellä jokin spekulatiivisen fiktion uusi alalaji. Ja mikäs siinä, temppuhan nimittäin toimii! Todisteena tarjoan juurikin rillumapunkkia. Kun sen nimeää, sitä on helpompi tehdä ja siitä on helpompi keskustella.

Osa antologian kirjoittajista on lukevalle spefiyleisölle jo varsin tuttuja kehäkettuja, osa taas uudempia nimiä, joita tavataan nimittää nouseviksi kyvyiksi. Ottamatta kantaa sanonnan oikeutukseen muissa yhteyksissä sanon, että tässä tapauksessa tämä letkautus on mitä paikkansapitävin. Jokainen novelli nimittäin puhkuu pitelemätöntä talenttia ja kaiken kruunaa kerrassaan ässä kansi. Tähän mennessä olen pitänyt toimittajia toki tärkeinä työmyyrinä ja arvostanut heidän panostaan, mutta nyt vasta ymmärrän ajatuksen siitä, että ”minä tein tämän kirjan”, vaikken ole kirjoittanut siitä kuin murto-osan. Tätä ei pidä ymmärtää aikeena kaapata kaikkea kunniaa, päinvastoin. Olen mahdottoman ylpeä siitä, millaisiin saavutuksiin jokainen kirjoittaja itsensä kiritti ja onnellinen siitä, että saan olla heidän seurassaan.

Vaikka tämä esipuhe on omasta näkökulmastani, ei pidä unohtaa Juhan panosta toisena toimittajana. Sekä kansikuvapoikana. Onpa siinä ruma peikko. Kuten kuuluukin!

Rillutelkaa toisianne.

Shimo Suntila, Yökylän mystinen metsätyömies