Tuulia Matilaisen edellinen romaani, psykologinen kummitusjuttu Hullu koira, käsitteli julmuutta, pahuutta ja vainon varjoja Viron historiaa peilaten. Tekijän uusin, Kunnes kuulen niiden tulevan tarttuu pelkoon, raakuuteen ja rakkauteen suomalaista kansanperinnettä ja uskomuksia hyödyntäen. Tietäjänoita (pösö) Hanka-Marikki ja hänen vuodenkierron mukaan ihmisen ja karhun hahmossa elävä poikansa Uuho, otsonkäpäläinen ja vieroksuttu nuorukainen, elävät Entisen Kaupungin raunioiden tuntumaan pystytetyssä kylässä, maailmassa jossa sanoissa, puissa, seksissä, rohdoissa ja menneen maailman mystisissä jääänteissä on suurta voimaa. Maailmanlopulla ei mässäillä, eikä entisen maailman raunioittanutta katastrofia suuremmin avata, ei myöskään sitä ovatko pösön voimat totta vai taitavaa ihmismielen tuntemusta, manipulaatiota ja kotikemistin taitoa.

Matilaisen teksti soljuu mukavasti, polveilevana ja kalevalaisena, mutta harkittuja viittauksia menneen modernin maailman tietoihin ja tapoihin pilkahtelee aika ajoin tekstin keskellä. Oman makunsa tarinaan tuovat hajanaiset katkelmat muinaisen koulutytön pitämästä päiväkirjasta, joka lojuu Pimeässä, suuren sinisen metallioven takana, muistona menneestä maailmasta. Matilaisen kerronta on kehittynyt ensimmäisestä teoksesta. Selittelyä on vähemmän, ja paljastukset jäävät apokryfisen hämäriksi. Mukana on vuodenkiertojen, erilaisten alkujen ja loppujen myötä kiehtovaa kosmista syklisyyttä.

Minämuotoinen kertoja tarinoi sujuvasti useamman vuoden kattavan kertomuksen tiiviisti, tenhoavasti ja rujonkauniisti, haikeasti ja eläväisesti. Mystisyyden verho ja väkevä, naiseen yhdistettyä magiaa pursuava tarina tempaisee mukaansa. Ylkänsä tykönä kovin ikiaikaiseen perhehelvettiin ajautuva Hurma, kertojan kautta tarinan puhuttelema neitonen, kiinnittää tarinan sorron, rakkauden ja uhrautumisen tematiikkaan. Mitäpä ei tekisi ihminen omistaakseen, ottaakseen, tuhotakseen, rakastaakseen, välittääkseen, pelastaakseen?

Hexenin kustantama Kunnes kuulen niiden tulevan on runollisen kaunis, haikea ja mystisyyteen kietoutuva pikku kirjanen, jonka lukee nopeasti, mutta joka ei katoa mielestä aivan heti. Se on myös ulkoasultaan sievä ja miellyttävä teos, joka tukee tarinaansa abstraktiota lähentelevillä valokuvilla ja pienillä piirroksilla. Se on tarina ihmisyydestä, aluista, lopuista, tulevaisuudesta tuhon jälkeen, eräiden elämien kierrosta. Mainio lisä Matilaisen tuotantoon -ja oiva opus lukulistalle.

https://i1.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2017/09/tuulia-matilainen.jpg?fit=768%2C1024https://i1.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2017/09/tuulia-matilainen.jpg?resize=150%2C150Peitsa SuoniemiKirja-arvostelutPoiminnatkansanperinne,suomikumma,Tuulia MatilainenTuulia Matilaisen edellinen romaani, psykologinen kummitusjuttu Hullu koira, käsitteli julmuutta, pahuutta ja vainon varjoja Viron historiaa peilaten. Tekijän uusin, Kunnes kuulen niiden tulevan tarttuu pelkoon, raakuuteen ja rakkauteen suomalaista kansanperinnettä ja uskomuksia hyödyntäen. Tietäjänoita (pösö) Hanka-Marikki ja hänen vuodenkierron mukaan ihmisen ja karhun hahmossa elävä poikansa Uuho, otsonkäpäläinen ja...