Suuri suomalainen kummituskirja
Filosofi Eero Ojaselta on aikaisemminkin julkaistu kotimaista kansanperinnettä kokoava teos Suomen myyttiset linnut. Tällä kertaa Ojanen on kaivanut luurankoja komeroista ja marssittaa teoksen sivuille liudan kummitustarinoita eri puolita Suomea. Suuri suomalainen kummituskirja (Minerva, 2016) kokoaa yhteen kotimaisia kohtaamisia vainajien kanssa Lapin erämaamökeistä Helsingin Punavuoreen.
Tarinoiden parasta antia on vahva paikallisväritys. On kaksin verroin kiinnostavaa lukea kummituksista, kun tietää, missä kaupungissa, paikoin jopa missä talossa kohtaamisia on tapahtunut: Helsingin Kaivopuistossa Kleinehin huvilassa esimerkiksi säikyttelee eräs Valkea rouva, kun taas Oulun Linnasaaressa 1600-luvulla noituudesta tuomittu Montosen Matti. Kaikki kummitukset eivät suinkaan löydy linnoista ja kartanoista, vaan moderni kummitus kummittelee esimerkiksi teatterissa tai öisellä maanteillä.
Kirjassa nostetaan hyvin esille kummittelun alueellisia erityispiirteitä, mutta toisaalta tarinoiden universaaliutta: ei ole ollenkaan tavatonta, että sama juttu kiertää eri puolilla Suomea ja jopa eri maanosissa vain muutamin yksityiskohdin muuteltuna. Ojanen ei suinkaan ole rajannut kokoelmaansa klassisiin kummitusjuttuihin, vaan teos tuo hyvin ilmi kohtaamiskertomuksiin liittyvää monimuotoisuutta. Aina vainaja ei palaa kalpeana aaveena vaan esimerkiksi räyhänhenkenä, hautausmaan väkenä tai poismenostaan viestittävänä etiäisenä.
Suuri suomalainen kummituskirja on sisällöltään mukavan laaja ja monesta lähteestä koottu, mutta jäsentelyn puolesta jossain määrin ontuva juttukokoelma. Tämä käy selvästi ilmi varsinkin, jos kirjan lukee kokonaisuudessaan kannesta kanteen, kuten itse tätä arvostelua varten tein.
Teos löyhästi jaoteltu kategorioihin kuten etiäisiin ja räyhänhenkiin sekä sota-ajan kertomuksiin. Jokaista osuutta edeltää Ojasen lyhyt pohdinta, muuten ne koostuvat lyhyistä joskus vain rivin-kahden mittaisista jutuista. Osittain samat jutut toistuvat eri otsikoiden alla. Pieni mutta lukukokemusta tarpeettomasti haittaava yksityiskohta on, että juttujen välille valitut erotinmerkit vaihtelevat vailla mitään selvää tarkoitusta. Kokonaisvaikutelmasta muodostuu turhan silppuinen.
Parhaiten Suuri suomalainen kummituskirja soveltunee luettavaksi sieltä täältä pieninä makupaloina: ja miksei vaikkapa matkaoppaaksi kesäisen kummituskiertomatkan suunnitteluun.
Juttujen todenperäisyyden arvioimisen Ojanen jättää lukijan hartioille. Skeptisempää lukijaa turha mystiikka saattaa harmittaa, taskulampun valossa luettavaksi jutut soveltuvat näin paremmin. Kyse on kirjoittajan tietoisesta päätöksestä: kuten Ojanen johdannossaan toteaa, kirja ei pyri yliluonnollisten ilmiöiden selittämiseen vaan välittämään tietoa suomalaisten tarinoista ja kokemuksista.
Pimeät talvet, valoisat kesät, sota-aikojen koettelemukset ja mörököllin kansanluonne vaikuttavat tehneen Suomesta erinomaista maaperää erilaisten kummitusjuttujen kehittymiselle. On oikeus ja kohtuus, että aika ajoin joku niitä kokoaa yhteen muidenkin kuin kansanperinteen vakavimpien harrastajien iloksi!
SUURI SUOMALAINEN KUMMITUSKIRJA
EERO OJANEN
MINERVA 2016
240 S.
Vastaa