Lohikäärmeet, nuo ikivanhat myyttiset olennot ja fantasiakirjallisuuden kenties tyypillisimmät (ja kliseisimmät) hahmot. Monen mielessä aidoimmat fantasian lohikäärmeet elävät Keski-Maassa tai Maamerellä. Mitä syntyy, kun joukko Osuuskumman novellisteja tarttuu tuttuun fantasiaolentoon ja kehittelee omanlaisensa lohikäärmeet?

kaarmeenliekit_kansi_web1

Erkka Leppäsen ja Hanna Matilaisen toimittama Käärmeenliekit – suomalaisia lohikäärmetarinoita sisältää 17 lohikäärmenovellia, joiden parissa ei pääse kyllästymään. Osuuskumman kirjoittajien lisäksi antologiassa on mukana kaksi Nova-kirjoituskilpailun voittajaa: Tomi Jänkälä ja Katja Salminen. Salmisen tavanomaisesta novellirakenteesta sekä genren kliseistä poikkeava Lohikäärmefragmentteja todella kutkuttaa fantasiafanin mieltä.

Niin Lohikäärmefragmentteja kuin monet muutkin antologian novellit leikittelevät lohikäärmeen olemuksella, sillä mitä kaikkea lohikäärmeet voisivat olla. Usein lohikäärmeet ymmärtävät maailmasta ja elämästä jotain, mitä ihmiset eivät pysty ymmärtämään. Shimo Suntilan Tulennuolemat on pysäyttävä novelli sodasta ja vastakkainasettelusta, ihmisen pahuudesta mutta myös toivosta. Lohikäärmeet saattavat olla niin kiehtovia ja voimakkaita olentoja, että niiden rinnalla ihminen lopulta todella tuntee pienuutensa, kuten Tomi Jänkälän Uralin sinisessä. Sekä Jänkälän novelli että Jussi Katajalan Lento OA1701 ovat jännittäviä seikkailukertomuksia, joissa ihminen etsii lohikäärmettä tai lohikäärmeen munaa.

Toki antologioiden kohdalla käy useimmiten niin, ettei ihan jokainen novelli osu juuri omaan makuun. Kiehtovasta ihmissuhdekuvauksesta huolimatta Saara Henrikssonin Rigurin käärme sortuu vaikeaselkoisuuteen. Erkka Leppäsen Legendojen hautausmaasta ei välttämättä saa kaikkea irti, ellei tunne Praedor-maailmaa jo ennestään, mutta novelli sinänsä on kyllä vetävää miekka & magiaa. Antologian aloittava Mixu Laurosen raapale toimii hauskasti eräänlaisena ”teaserina”, mutta jääkö se kokonaisuudesta vähän irralliseksi?

Harva antologian novelleista edustaa sitä lajityyppiä, mikä lohikäärmeistä ensimmäisenä tulisi mieleen: genrefantasiaa. Lohikäärmeet sopivat luontevasti niin historialliseen miljööseen J. S. Meresmaan ja Janos Honkosen novelleissa kuin vaikkapa nykyajan Suomeen Tarja Sipiläisen ja Hanna Matilaisen teksteissä. Jokainen näistä novelleista on ehyt ja uskottava tarina, jossa lohikäärme on mukana yhtenä keskeisenä elementtinä. Vaikka eeppistä fantasiaa ei siis antologian sivuilla kauheasti nähdä, eeppisyyttä ei novelleista missään nimessä puutu. Monet novelleista käsittelevät isoja asioita, kokonaisten maailmojen syntyä ja tuhoa, jumalten ja ihmisen suhdetta. Esimerkiksi Magdalena Hain Hänen kuvansa sekä Heikki Nevalan Rungot kuin siivekkäät käärmeet kasvavat upeasti eeppisiin mittasuhteisiin, ja samalla ne kertovat meistä ihmisistä ja kaikkein perimmäisistä ihmisyyteen liittyvistä asioista: rakkaudesta, selviytymisestä.

Osuuskumman novelliantologioilta on oppinut jo odottamaan korkeaa laatua, eikä Käärmeenliekit-uutuus todellakaan tuota pettymystä. Antologia on monipuolinen, kaikin puolin hiottu ja tasapainoinen kokonaisuus, jossa päästään syvälle valituissa teemoissa. Teosta voi lämpimästi suositella kaikille lohikäärmeistä innostuneille, mutta ehdottomasti myös niille, joita lohikäärmeet jo kyllästyttävät. Käärmeenliekit on oiva osoitus siitä, että näissä ikiaikaisissa hahmoissa riittää yhä ammennettavaa.

Kirjaa saa mm. Aavetaajuuden kaupasta tai vaikka Adlibriksestä.