Batman: Pöllöjen hovi

Batman: Pöllöjen hovi
Käsikirjoitus: Scott Snyder
Taide: Greg Capullo, Jonathan Glapion, FCO (värit)
Suomennos: Petri Silas
Egmont, 2013
ISBN: 978-952-233-693-4

Pari vuotta sitten DC Comics teki jälleen sen minkä parhaiten osaa, eli sääti sisäistä todellisuuttaan. Yhtä radikaalista vedosta ei ollut kysymys kuin vuoden 1985 Crisis of Infinite Earthsin tapauksessa, jolloin koko siihenastinen historia nollattiin ja kirjoitettiin uudelleen, mutta syntyhistorioita sormeiltiin nytkin tarpeen mukaan. Lisäksi kaikki vanhat lehdet loptettiin ja tilalle tuotiin 52 uutta sarjaa, joista jokainen alkoi numerosta 1. Niin päättyi jo 30-luvulta peräisin olevien Action Comicsin ja Detective Comicsin kunniakas numerointi.

Tällaisen pehmeän rebootin hyöty on siinä, että epämukavan monimutkaisia menneitä juonikuvioita voidaan yksinkertaistaa, tai jopa unohtaa kokonaan, vailla tarvetta määritellä aivan kaikkea uudelleen. Samalla avautuu takaportti tunkea mukaan aivan mitä elementtäjä käsikirjoittajat tahtovatkaan ilman, että se rikkoo jatkumoa vastaan, koska jatkumoahan vasta muodostetaan uudelleen. Näin ollen on täysin uskottavaa, että huhun mukaan salaperäinen Pöllöjen hovi olisi hallinnut Gotham Cityä parin sadan vuoden ajan ottamatta silti yhteen Batmanin kanssa.

Mitä Batmaniin tulee, hän on kovasti vakuuttunut siitä, että mitään Pöllöjen hovia ei ole olemassakaan, ja on myönnettävä, että aluksi todisteet sellaisen olemassaolon puolesta ovat aika hatarat. Lastenloruja kun harvemmin on syytä pitää puolueettomana ja luotettavana tietolähteenä (poikkeuksiakin on, kysykää vaikka Freddy Kruegerilta). Joka tapauksessa joku pomppii pöllöhaarniskassa pitkin kaupunkia tappaen ja räjäytellen aivan miten tahtoo. Sellaista peliä ei Lepis siedä.

Alussa tarina tempaa mukaansa. Bruce Waynella on suunnitelma Gothamin varalta ja se pitää sisällään paljon koreita, futuristisia rakennuksia. Häntä komppaa mies, joka halajaa Gothamin pormestariksi, joten kumpikin joutuu tulilinjalle tiettyjen tahojen halutessa säilyttää kaupunki sellaisena kuin se on. Tarinan tiimellyksessä kurkkaillaan Waynen suvun menneisyyteen, kaikki futaa kuin Strömsin saarella ja kerronta on kiivasta, mutta sitten Batman painuu maan alle.

Seuraa viikon mittainen trippi, kun huumattu ja riutuva viittaritari koluaa ympäri monimutkaista labyrinttia, josta löytyy muun muassa marmorista rakennettu Gothamin pienoismalli, murhattujen merkkihenkilöiden potretteja, valkeaan huoneeseen sijoitettuja ruumisarkkuja ja jättimäinen pöllö itkemässä suihkulähteeseen. Tällaiset käänteet voivat olla kiinnostavia, jos harhakuvien kiusaamasta sankarista tai häntä piinaavista voimista paljastetaan jotain uutta, jotain kiehtovaa. Jotain sellaista, mitä hahmon on kohdattava ymmärtääkseen itseään paremmin tai voittaakseen jonkin sisäisen kamppailunsa.

On ehkä paljon pyydetty, että Batmanin ytimestä löytyisi jotain uutta seitsemän vuosikymmenen jälkeen, eikä sieltä oikein löydykään. Senhän me jo tiesimmekin, että Bruce Wayne on kova kaveri. Niin kova että, Chuck Norris ei uskalla lukea Detective Comicsia iltakuuden jälkeen. Jos ratkaisu ongelmaan on lopulta vain purra hammasta, koko koettelemuksen merkitys hämärtyy.

Etenkin kuvien väritys on sekä kaunista että tunnelmallista katseltavaa. Kuvitystyylin muutos on valtaisaa, jos samaan aikaan vilkuilee näköispainosta 30 vuotta vanhoista Hämähäkkimies-lehdistä. Väripaletti ohjaa lukijan fiilistä yhtenä tärkeänä osana kerrontaa.

Ai niin. Luin kirjaa Elseworlds-tarinana, jatkumosta irrallisena iloitteluna. Kun tarina ei loppunutkaan ja viimeisellä sivulla räjäytettiin auki eräskin kuvainnollinen Pandoran lipas, olin sekä äimän käkenä että täpinöissäni. Onneksi jatkopala, Pöllöjen kaupunki, on saatavilla.

Pöllöjen hovi tarjoaa kiinnostavan katsauksen nykyhetken Gothamin todellisuuteen. Psykologisena jännärinä se ei pärjää yhtä vahvasti. Tuomio on kuitenkin positiivinen ja toivon tämän merkitsevän Batmanin edesottamusten tiivistä seuraamista myös pöllöjen huhuilujen joskus vaiettua.

(Arvostelu on julkaistu myös Routakodossa.)