Trash Video on hervantalainen riippumaton elokuvaryhmä. Se on toiminut elokuvien parissa vuodesta 1995 saakka. Heidät tunnetaan findieharrastajien parissa elokuvista kuten Hervannan Hurjat, Mies Hervannasta ja Nato Commando. Nyt työn alla on lyhytelokuvasarja Video Cop, jossa Antti Murtosen näyttelemä hervantalainen poliisi imeytyy erilaisten genre-elokuvien sankariksi.

Video Copia julkaistaan YouTube-sarjana, ja siitä on julkaistu osat Terminator Commando, joka ammentaa ilmapiirinsä Commandon kaltaisista miehekkäistä toimintaelokuvista, ja westernestetiikkaa tihkuva Bandits & Bloodhounds. Haastatteluhetkellä työn alla on Hammer-elokuvastudiosta inspiraationsa saava jatko-osa Bring Me Blood of the Werewolf. Keskustelimme ryhmän aktiivin Matti Kuusniemen kanssa Trash Videosta ja sen suunnitteilla olevasta Ninja Armageddon -elokuvasta. Tämän lisäksi Trash Videon aktiivit koostivat 11 suosikkiroskaelokuvansa listan!

Toimitus: Onko sinulla itselläsi suosikkininjaelokuvia?

Matti Kuusniemi: Cinemadromessa näytetiin alkukesästä Ninja 3 – Manaus, joka oli aivan mieletön ninjafilmi, ja samalla yksi suosikeistani genrestä.

T: Ovatko VHS FIX -kauden ninjaelokuvat tuttuja? Tuolloin ilmestyi esimerkiksi Mustien ninjojen koston kaltaisia klassikoita.

MK: Muutama vuosi sitten katselin putkeen kymmenkunta ninjaelokuvaa. Kirjoitus löytyy Trash Videon blogista. Monet tällaisista elokuvista ovat silkkaa tajunnanvirtaa. Esimerkiksi ohjaaja Godfrey Hon elokuvat ovat varsinaisia palapelejä. Hän usein sekoittelee itsekuvaamiaan pätkiä ja jostain ostamiansa stock-videopätkiä, ja yhdistelee niitä miten sattuu. Ei sellaista voi edes kutsua elokuvan tekemiseksi. Esimerkiksi samoja kohtauksia käytetään useissa eri elokuvissa. Takaa-ajoissa autojen värit vaihtuvat, ja muuta jännää.

T: Onko jokin elokuva innoittanut ryhmäänne erityisen paljon?

MK: Aloitimme elokuvien teon vuonna 1992. Kovin innoittajamme tuolloin oli varmasti Peter Jacksonin Bad Taste. Kelailimme kasettia ympäriinsä, ja pohdimme kuinka eri kohtaukset oli tehty. Sitten sahailimme puutarhaletkuja ja puhalsimme sieltä mustaherukkamehua. Pääsimme vuosien varrella jäljille siitä, kuinka efektit toimivat.

Elokuvassa näkyy suuri osaaminen yhdistettynä pieneen budjettiin. Esimerkiksi samat vaatteet ammutaan monta kertaa rei’ille, ja sitten ne on vain pesty ja niitä näkee seuraavalla tyypillä eri kohtauksessa.

Katselimme myös paljon Perjantai 13. -tyylisiä splattereita ja kauhupätkiä. Otimme useasti jonkin elementin mukaan, josta koetimme tehdä oman version.

T: Millaisia huippuhetkiä tulee mieleen Trash Videon varrelta?

MK: Vuonna 2001 pidimme Hervannan Hurjien ensi-illan Hervannan Elokuvateatteri Cinolassa. Vuokrasimme teatterin, eikä tuolloin voinut mainostaa tapahtumaa internetissä. Ihmiset kutsuivat toisiaan ja kaikkien yllätykseksi teatteri oli rappusia myöten ihan täynnä. Tuolloin ajattelin, että vau, joku tosiaan haluaa katsoa meidän leffoja. Aiemmin emme olleet näyttäneet muutamaa epämääräistä baaria lukuun ottamatta teoksiamme julkisesti.

T: Kertoisitko Trash Videon alusta? Oliko kyseessä lähinnä roskaelokuvadiggailu, joka kehittyi omien elokuvien tekemiseksi?

MK: Valtaosa ryhmämme jäsenistä on aina ollut suuria leffaharrastajia. Siihen aikaan leffojen saaminen oli kiven alla. Joku saattoi tuoda etelänmatkaltaan Kreikka-kasetin, ja useasti huomasimme sen sisältävän kohtauksia, jotka oli pätkitty Suomi-versioista pois. Jossain vaiheessa heräsi halu itsekin kokeilla. Päätimme eräänä aprillipäivänä tehdä oman filmimme.

T: Suunnitelmissanne on elokuva Ninja Armageddon. Millaisia genre-elementtejä elokuva sisältää? Onko siinä esimerkiksi fantasia- tai komediaelementtejä?

MK: Trash Videon koko tuotanto on osittain komediallista. Menemme kieliposkella asenteella, ja hauskaa pitää olla. Ovathan esikuvammekin ylilyötyjä ja älyttömiä. Esimerkiksi ninjaelokuvat aikanaan leikattiin tai kiellettiin Suomessa. Kun nykyään katselee niitä, tulee pohdittua, kuka on ajatellut silloin 20-30 vuotta sitten, että on todella vaarallista jos joku näkee tämän elokuvan.

T: Mukana tulee olemaan ninjaposeerauksia ja ninjajuoksua?

MK: Ja savupommeja ja voltteja.

T: Millainen martial arts -anti elokuvassanne on? Onko mukana esimerkiksi joitain alan harrastajia?

MK: Kun aloimme suunnitella elokuvaa, emme tienneet ketkä tulevat näyttelemään siinä. Yksi vaihtoehto on, että joudumme tekemään elokuvan itse, jolloin kamppailuanti olisi sen mukaista. Kun julkaisimme projektimme, samalla kun pyysimme kamppailulajiasuja ja muuta rekvisiittaa, mukaan ilmoittautui muutamia päteviä ja innokkaasti osaamistaan jakavia harrastajia. Mukana on esimerkiksi capoeiran osaaja, ja eräs akrobaatti, joka lupasi tehdä kaikenlaisia temppuja. Puemme näyttelijät ninja-asuihin ja katsomme mitä tapahtuu. Emme itsekään tiedä mitä tuleman pitää.

Osa hauskuutta on, että ninjat uhkaavat yhteiskuntaa ja osa ninjoista on täysin avuttomia. Eihän siinä ole mitään järkeä, kuka noita pelkäisi?

T: Kuinka saitte idean ninjaelokuvasta? Oliko se kytenyt pitkään, vai oliko kyseessä eräänlainen ilmestys?

MK: Video Cop -sarjaan kuuluu, että käymme läpi eri genrejä. On hauskaa tehdä lyhytelokuvia eri genreissä. Ensimmäinen idea oli Commando-filmi, joka oli aivan pakko tehdä. Toinen jakso oli länkkäri ja kolmas, joka saatiin juuri leikkauspöydälle, on Hammer-horror tyylinen monsterifilmi Draculoineen ja muumioineen. Kun olemme pari vuotta miettineet ideoita, on ninjaelokuva aina pulpahtanut pintaan. Koska jokaisessa osassa täytyy näyttää tiiseri seuraavasta elokuvasta, päätimme että on vihdoin ninjaelokuvan aika.

T: Kuinka ninja-asujen ja rekvisiitan kerääminen sujuu? (Lahjoitan samalla vanhan karatepukuni ninjaelokuvakäyttöön).

MK: Olemme saaneet muutamia pukuja, mikä on todella hyvä, sillä meillä ei olisi varaa ostaa noita pukuja. Puvut helpottavat tekemistä, sillä emme tarvitse ninjanaamioiden vuoksi suurta määrää näyttelijöitä. Nyt saamme jopa useita ninjoja ruutuun samaan aikaan.

Eräs ompelijana toimiva lapsuudenkaverini lupautui tekemään meille huppuja ja värjäämään asuja.

Lisäksi erääksi eräs tyyppi lupasi tehdä meille nunchakuita. Lisäksi olemme saaneet heittotähtiä ja muita erilaisia ninjataisteluaseita.

T: Millainen pääpahis elokuvassa tulee olemaan? Jonkinlainen Skeletor-tyylinen superilkimys?

MK: Eräs tällainen ninjaelokuvien pahiksen perusarkkityyppi on pukutyyppi, jolla on paljon rahaa. Sellainen, joka ostaa ninja-armeijan käyttöönsä. Kyseessä on klassinen ninjaelementti, jonka varmaan valitsemme pahiksen esikuvaksi.

T: Kuinka toteutatte erikoisefektit?

MK: Olen itse vastuussa tietokone-efekteistä ja olen mukana myös perinteisten erikoistehosteiden teossa. Esimerkiksi nyt työnalla olevassa Bring me the Blood of the Werewolfissa mukana on Ari Savonen. Kyseessä on melko nimekäs kotimainen maskeeraaja.

T: Kuka ohjaa ja kuka käsikirjoittaa ninjaelokuvanne?

MK: Ville Lähde ohjaa ja käsikirjoittaa. Toki ideoimme perusideat ja -juonenkulut yhdessä, mutta Ville kirjoittaa varsinaisen käsikirjoituksen. Useasti saamme ideoita leffoista puhuessa ja viestitellessä.

T: Onko leffojen tekeminen teille pelkkää hauskanpitoa, vai onko mukana kunnianhimoisempiakin päämääriä?

MK: On hauskaa viettää aikaa hyvien ystävien kanssa, koko päivän jätkäporukalla. Tämä on melko harvinaista, sillä monilla on perheet ja työt. Paremmaksi tuleminen jokaisen elokuvan myötä myös motivoi jatkamaan. Mukana on paljon itsensä haastamista. Haluamme mennä mukavuusalueen ulkopuolelle siten, ettemme toista aina samoja vanhoja kaavoja.

Itse esimerkiksi teen työkseni 3D-grafiikkaa. Filmit ja niiden erikoistehosteet ovat asioita, joita asiakkaani eivät ikinä tilaa, mutta joista kuitenkin opin asioita, joita voin myöhemmin hyödyntää myös työmaailmassa. Tässä suhteessa kyseessä ei ole vain harrastus, vaan voin pitää leffojen tekemistä myös työnä. On hienoa, kuinka niin toisistaan eroava työ ja harrastustoiminta antavat toisilleen. Samalla saan vaihtelua enkä tylsisty.

TRASH VIDEON 10 +1 ROSKALEFFATÄRPPIÄ

Trash Videon elokuvissa omat ideat ja elementit yhdistyvät genre-elokuvien kunnianosoituksiin ja kliseisiin. Trash Videon aktiivit kokosivat listan omista roskaelokuvasuosikeistaan. Mukana on täkyjä niin aloittelijoille, kuin edistyneemmillekin roskaelokuvista tykkääville.

Teksti: Trash Video

Commando (1985, Ohj. Mark L. Lester): Kaikkien 80-luvun pökkelöactioneiden äiti ja isä. Arnold elämänsä vedossa yli-inhimillisenä superkommandona, joka laittaa armeijallisen pahiksia poikki ja pinoon. Paljon tyhmää huumoria ja läjäpäin tapettuja ihmisiä. Hyvä kevyempi ja mainstreamimpi perusteos aloittelevalle roskadiggarille.

Bloodsport (1988, Ohj. Newt Arnold): Ääliömäistä ja kohtuuttoman veristä päähänpotkimista niin kuin nuoruuden voimissaan oleva Damme sen vain osaa. Juoni toimii hyvän roskaelokuvan tapaan ainoastaan alustana silmittömälle väkivaltasirkukselle, jossa katsojan ei tarvitse sen ihmeempiä pohdiskella. Bloodsportin kohdalla on myös mainittava sen erityisasema Suomessa ehkä kaikkien aikojen sensuroiduimpana leffana, videolevitystä varten elokuvaa saksittiin peräti 17 minuutin verran.

Born American (1986, Ohj. Renny Harlin): Pakkohan se on listalle yksi suomalaisvetoinenkin elokuva mahduttaa. Harlinin ensiteos on ehtaa vhs-kultakauden toimintatrashia, jossa hömelö juonenkuljetus, kehnot tuotantoarvot ja heikkotasoiset näyttelysuoritukset kohtaavat brutaalin väkivallan. Erityismaininta tällekin sensuurikohtelusta; suomalaisohjaajan työ kiellettiin aikoinaan kotimaassa, koska sen katsottiin olevan vaaraksi YYA-hengelle Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

Revenge of the Ninja (1983, Ohj. Sam Firstenberg): ”Laadukkaasta” tuotannostaan tunnetun Cannon-yhtiön ehtaa 80-luvun roskatykitystä ja aito sukupolvikokemus lapsuutensa ja nuoruutensa kasarilla viettäneille. Itämainen ninjamystiikka kohtaa päättömän karatepieksämisen, kun kaikkivoipaiset Ninjat esittelevät aseistustaan ja yli-inhimillisiä taistelutaitojaan ennennäkemättömän hillittömällä tavalla. Revenge alkaa vaatia jo hieman asialle vihkiytyneempää leffamakua, mutta roskaelokuvan ystävälle se on viihdenautinto vailla vertaa.

New Barbarians (1983, Ohj. Enzo G. Castellari): 80-luvun Italian runsaan roskatuotannon ehdottomia
merkkiteoksia. Mad Maxin vanavedessä tehty ydintuhon jälkeiseen maailmaan sijoittuva toimintapläjäys tarjoaa ikimuistoisen mieltäkääntävää production designia, pölkkypäistä juonenkuljetusta ja runsaasti graafista väkivaltaa. Kiteyttää hyvin kaiken sen, mikä roskaelokuvassa on hyvää ja oikein.

Atlantis Interceptors (1983, Ohj. Ruggero Deodato): Niinikään italialaista tuotantoa edustava pöhkö toimintaleffa, jossa uponneen ydinsukellusveneen nostoyritys saa Atlantiksen kadonneen mantereen nousemaan vedestä ja höpsösti pukeutuneet moottoripyöräjengi-kostajat kaduille laittamaan sakkia lihoiksi. Kuulostaako typerältä? No sitä se onkin, alusta loppuun saakka. Yksi Trash Video -jengille rakkaimmista ja merkityksellisimmistä pätkistä kautta aikojen.

Dolemite (1975, Ohj. D’Urville Martin): 70-luvun mustaa exploitaatio-elokuvaa, blaxploitaatiota, älyvapaimmillaan. Rudy Ray Mooren esittämä Dolemite on kaikkien leffarääväsuiden ehdoton kuningas, joka epäfyysisyydestään huolimatta onnistuu kaatamaan kaikki naiset ja hakkaamaan karatella kaikki valkoiset vihulaiset muusiksi. Teknisesti, käsikirjoitukseltaan ja näyttelytyön saralla Dolemite on puhdasta ö-luokkaa, mutta silti ja ehkä juuri siksi äärimmäisen viihdyttävä. Varsinkin Dolemiten omalla tasollaan oleva härski sanailu nostaa leffan kultasarjaan.

Humanoid (1979, Ohj. Aldo Lado): Mad Maxin ohella italialaiset roskamaakarit apinoivat 70-80-luvun taitteessa runsain määrin kaikenlaisia maailmalla suosioon nousseita Hollywood-elokuvia. Humanoid on hyvä esimerkki spagettimaan erinomaisen laajasta Star Wars -plagiaattien genrestä, ja juuri niin heikkotasoinen kuin arvata saattaa. Budjettia on ollut käytössä ehkä promillen murto-osa esikuvasta ja se näkyy kaikessa tekemisessä. Läpeensä hölmö kalkkuna.

Raw Force (1982, Ohj. Edward D. Murphy): Karatekerhon rauhaisa laiva/ryyppy/sekoilureissu johtaa ennen pitkää taisteluun muinaisten karatemestareiden, epäkuolleiden, kannibaalien ja kaikkien paikalle osuvien kanssa. Täysiverinen roskaelokuva, jonka kokonaisvaltaista idioottimaisuutta ei voi kuin ihailla.

Robowar (1988, Ohj. Bruno Mattei): Jopa italo-trashin saralla on Bruno Mattei omaa tasoaan härskien kopioelokuvien työstäjänä. Robowar ottaa käsittelyynsä mm. Predatorin ja Robocopin, ja toistaa näiden keskeisimpiä elementtejä jopa yksittäisten repliikkien tasolla. Lienee turha sanoa, että kaikilla elokuvallisilla laatumittareilla nämä maestron plagiaatit ovat valloittavan kömpelöitä.

Miami Connection (1987, Ohj. Woo-sang Park, Y.K. Kim): Listan viimeisen nimikkeen parissa ollaankin sitten jo syvällä roskaelokuvan ytimessä. Tämän aivottoman pökäleen pääosassa on karatea harrastava, ninjoista ja ystävyydestä laulava rockbändi, joka asettuu alueen huumekauppaa hallitsevaa motoristi/ninjajengiä vastaan. Jopa roskaelokuvalle harvinaisen ääliömäinen juoni ja täydellisen kyvyttömät ”näyttelijät” varmistavat sen, että katsoja saa haukkoa henkeään äärimmäisen huonouden äärellä. Videoroskan aateliskerhoon kuuluva silsake.