Suomalaiseen spefisarjakuvan historiaa kaivellessa kaksi nimeä toistuvat muita enemmän. Petri Hiltusen ja Pekka A. Mannisen tuotannoista löytyy uraa uurtavia teoksia, ja molemmat ovat tuottoisia sarjakuviataiteilijoita tänäkin päivänä.

Legendojen urat alkoivat vuosikymmeniä sitten, aikana, jolloin lehtikioskit vilisivät sarjakuvia. Suuri tarjonta innoitti kokeilemaan itse sarjakuvan tekemistä, ja miesten kertoman mukaan monet ikätoverit töhertelivät tuolloin alkeellisia sarjakuvia. Mainitut herrasmiehet kuitenkin jatkoivat piirtämistä alkuinnostuksen jälkeenkin.    

Manninen (s. 1959) on kotimaisen spefisarjakuvan pitkäikäisimpiä vaikuttajia. Tohtorin arvon sarjakuvaosaamisellaan saanut monitoimimies ollut mukana monissa kotimaisissa zineissä ja spefi-sarjiskokoelmissa. Manninen on vaikuttanut muun muassa klassista Heavy Metal -lehteä muistuttavissa kotimaisissa Kylmä metalli ja Kevytmetalli -lehdissä, hän on jo vuosikymmeniä piirtänyt sarjakuvia Helsingin scifiseuran Tähtivaeltaja-lehteen ja hän on myös Tampereen sarjakuvaseuran Sarjari-julkaisun pitkäikäinen päätoimittaja.

Kysyessämme Manniselta tämän sarjakuvauran kohokohtia, hän vastaa Shokki-albumien kääntämisen Egmontille sekä sen, kun Petteri Oja alkoi kustantaa sarjakuvia 2000-luvun alussa: kyseessä käännekohta, jonka jälkeen julkaistu yli 20 Mannisen kirjoittamaa tai piirtämää sarjakuvaa.

Kolmas kohokohta koskee Mannisen yhtä tärkeimmistä sarjoista.

– Päätin 1990-luvun lopussa ruveta piirtämään ensimmäistä Kapteeni Kuolio -albumia. Tiesin hyvin, että suomalaiselle albumille ei ole juuri minkäänlaisia markkinoita, mutta tiesin myös, että jos en aloita hommaa silloin, se jää haaveeksi. Monet oman sukupolveni sarjakuvantekijät jättivät jälkeensä lähinnä haaveita vain, Manninen kertoo.

Yliluonnollista tutkiva supersankari

Kapteeni Kuolio on eräänlainen Tamperelainen John Constantine, yliluonnollisen tutkija, joka joutuu sidekickinsä Kapteeni Kökön kanssa kaikenlaisiin seikkailuihin. Kuoliolla on pitkät hiukset ja hän pukeutuu trenssitakkiin. Vastassa ovat esimerkiksi noidat, robotit ja vampyyrit. Teokset ovat innoittaneet myös erästä tosielämän yliluonnollista etsivätoimistoa.

Teoksien yksi erikoispiirteistä on niihin nähty valtava vaiva. Tampere näyttäytyy teoksissa parhaimmillaan, taustatyö on tehty huolella ja piirrosjälki sekä tarinat ovat vetävät lukijan heti mukanaan.

Kysyimme Manniselta tämän käyttämistä lähteistä: teosten lopuissa esitellään usein päälähteet ja joukossa on välillä hyvin herkullisiakin teoksia.

– Suurin osa käyttämistäni lähdeteoksista on löytynyt omista kirjahyllyistämme. Saan hyviä syitä lukea teoksia, joihin en ole muilta kiireiltäni ehtinyt tarttua. Joskus erikoistietous vaatii kirjoja ostamista varta vasten. Joitakin tiedonmuruja vaimoni Hannele Kivilahti on onkinut netistä, mutta minä olen eniten kotona kirjojen parissa – kirjoitan albumia 20 sivun jaksoissa, jotka sitten piirrän ennen seuraavan pätkän kirjoittamista, joten saan näin aikaa lisätietojen hankkimiseen vielä piirtämisenkin kuluessa, Manninen vastaa.

Mannisen työkumppani onkin hänen puolisonsa Hannele Kivilahti. Hannele auttaa käsikirjoituksissa ja tiedonhankinnassa – varsinkin jos edessä on internetin hyödyntämistä taustatietojen kaiveluun.

Yksi Kapteeni Kuolion merkittävimmistä piirteistä on mielikuvituksellinen hahmosuunnittelu. Aina vain entisestään turvonneempi Kapteeni Kökkö ilmestyi Manniselle unessa. Monet sivuhahmoista perustuvat tosielämän henkilöihin.

Myös sijainnit on napattu tosielämän Tampereelta. Manninen kertoo, kuinka osa sijainneista liittyy historiallisiin tapahtumiin, jotkut paikat sopivat tiettyihin kohtauksiin ja osa kulmauksista on hänen henkilökohtaisia suosikkipaikkojaan. Myös Hannele auttaa autenttisten tapahtumapaikkojen luomisessa.

– Autenttiset maisemat ovat välttämättömiä, koska haluan osoittaa, että arkisilta tuntuvat paikat voivat olla maagisia. Vaimoni Hannele valokuvaa albumien taustat ja toimii siis vähän niin kuin elokuvan kuvaaja. Osa tapahtumista improvisoidaan kuvausvaiheessa ja käsikirjoitus syntyy valokuvien pohjalta.

Kapteeni Kuolioon liittyvät myös sarjan hahmoista tehdyt figuurit, joihin voi törmätä Mannisen myyntipöydillä eri sarjakuvafestareilla. Manninen kertoi meille figuurien alkuperästä.

– Olen keräillyt muovifiguureja aktiivisesti ja harrastukseen kuuluu osana myös figuurikonversiot – ukkelin muuntaminen toiseksi. Tulin sitten siihen tulokseen, että ainoa tapa saada myyntiin Kuolio-figuureja on tehdä ne itse. Hahmojen pohjina on käytetty kirppiksiltä löydettyjä halpatuotteita tai perusteellisesti rikkinäisiä brändituotteita. Veistelen, liimailen ja maalaan figuurit itse.

Scifipoliisi tappaa ja rampauttaa

Mannisen riemukkainta tuotantoa edustaa mustassa huumorissa marinoitu Teräslilja-superpoliisisarjakuva. Judge Dreddiä ja Marshall Law’ta hieman muistuttavassa scifisarjakuvassa esitetään samaan aikaan ovelaa satiiria ja sisäiseen pikkupoikaan vetoavaa ultraväkivaltaa.

Ärsyttävät sivuhahmot kuolevat, useimmiten irtoraajojen kera. Tähtivaeltajassa ja omina albumeinaan julkaistu Teräslilja on yksi maamme scifi-ikoneista. Kysyimme Manniselta hahmon syntyprosessista.

– Kirjoitin väitöskirjaa sarjakuvista ja luin kaikenlaista valaisevaa kirjallisuutta. Päätin testata semiotiikan ideoita suunnittelemalla hahmon, joka kuvastaisi Tähtivaeltajan syvintä olemusta. Eka episodin juoni syntyi, kun televisiosta tuli joku oikein tylsä poliisisarja ja mietin, kuinka siitä saisi paremman. Tietysti siten, että yksi hahmo kyselee jatkuvasti: ”joko mä kuolin”, kun häntä telotaan uudelleen ja uudelleen hengiltä, Manninen kertoo.

Myös hahmon ulkonäkö on ikoninen. Mistä jännittävät ulkonäköelementit ovat tulleet?

– Tähtivaeltaja-lehden syvin olemus oli (syväanalyysin mukaan) kovuuden ja pehmeyden yhdistelmä, siksi metallimies, jolla on nahkavaatteet (ja peruukki päässä), kasvonaamioon on löydetty paholaisrauskun munasta (ne munivat), sarvet ilmentävät hahmon pirullista persoonallisuutta. Silmät ja nenän muodostama heraldinen lilja perustelee hahmon nimen. Nahkatakin hetuloilla ei ole mitään käyttöä, joten ne kai vain näyttivät hyvältä suunnitteluvaiheessa, Manninen valaisee.

Hiltunen tutkii ja taustoittaa

Petri Hiltusen (s. 1967) tuotanto on uskomattoman monipuolista, sisältäen lännensarjakuvaa, historiallista seikkailua, barbaarifantasiaa, judgedreddmäistä scifitoimintaa ja suomalaisesta mytologiasta ammentavia scifiä ja fantasiaa yhdisteleviä tarinoita. Miehen tunnetuinta tuotantoa edustavat Praedor-sarjakuvat ja niihin perustuvat pöytäroolipelit. Pöytäroolipeleissä roolipeliominaisuudet ovat Ville Vuorelan käsialaa – Vuorela on myös kirjoittanut laajoja aineistoja roolipeliä varten.

Petri Hiltusen teosten hienoimpia puolia ovat teoksia valaisevat tekstimuotoiset historiaosuudet, joissa taustoitetaan teoksen historiallisia elementtejä.

Muutenkin teoksista löytyy herkullisia historiallisia yksityiskohtia. Esimerkiksi antiikin teokseen Kyyroksen sotaretki perustuva Anabasis on herkullinen sarjakuva juuri historiallisen tarkkuutensa vuoksi. Tämä näkyy vaatetuksessa, rakennuksissa ja hevosten varustuksissa.

Arkkitehtuurissa Hiltunen kertoo ottaneensa vaikutteita Gustave Dorén kuvituksista. Ohutta viivaa ja yksityiskohtia hyödyntäneen Dorén töissä on paljon valon ja varjon leikkiä, ja Hiltunen lainasi häneltä elementtejä tyylinsä, esimerkiksi isot joukkokohtaukset, anatomian kuvaukset ja teatraalisuuden.

Toinen Hiltusen tyyliin vaikuttanut klassinen kuvittaja oli Giovanni Battista Piranesi. Mielikuvitusvankiloita esittelevä Piranesin Imaginary Prisons -katalogi lasketaan yhdeksi ensimmäisistä fantasia-aiheisista kuvitustöistä.

– Joskus luin Piranesin sanoneen, että hyvän designin voi luoda kuvittelemalla suurinta mahdollista ja kertomalla sen kolmella. Piranesin kautta kiinnostuin myös arkkitehtuurista. Monet fantasiateokset kopioivat olemassa olevaa arkkitehtuuria vailla mielikuvitusta. Ajattelin että on makeaa kehittää omaa arkkitehtuuria.

Monipuolista tuotantoa

Hiltusen ensimmäinen julkaistu sarjakuva ilmestyi Seinäjoen sarjakuvaseuran Kannuksen lehdessä. Hiltunen kertoo sarjakuvansa ottaneen vaikutteita ovelan satiirisesta Heavy Metal -spefisarjakuvalehdestä.

– Heavy Metal vaikutteet näkyivät siinä, että otin vaikutteita esimerkiksi Moebiuksen kädenjäljestä, ja näkyi siinä, että koetin tehdä sarjakuvastani filosofisen ja älykkään. Jälkeenpäin teokseni vaikuttaa lähinnä tahattoman koomiselta. Lopulta minusta tuli julkaisun vakiokasvo, ja piirsin joskus jopa kansikuvia lehtiin, Hiltunen muistelee.

Hiltunen on ollut mukana tekemässä muun muassa erilaisia Korkeajännitys-sarjakuvia, Lordi-yhtyeen nimikkosarjakuvaa ja sanomalehtistrippejä Väinämöisen komediallisista edesottamuksista lännensarjakuva Kalkkaroon. Uransa Hiltunen aloitti jo lukioikäisenä. Hän piirsi aluksi pienempiin julkaisuihin, ja jo lukiossa ollessaan pääse luomaan uraa Suomen Madissa ja Conan-sarjakuvalehdessä. Hänen kokonaan omat sarjakuvansa ovat jykevää spefiä, ja hänen ensimmäinen albuminsa oli Hysteria, kunnianosoitus Shokki-kauhulehdelle.

Hiltusen ensimmäinen kokonaan itse tekemä sarjakuva-albumi oli Ontot Kukkulat. Teos kertoo peikkojen ikiaikaisesta kansasta ja heidän elämärytminsä muutoksesta vuosisatojen saatossa. Teos sekoittelee toimintaa, eri mytologioita ja romantiikkaa. Teoksen jatko-osa ilmestynee pian: Valheiden kansa on Hiltusen käsikirjoittama ja Elli Oravaisen piirtämä.

Hiltunen kertoo monipuolisuuden olevan yksi keino pitää intohimoa yllä sarjakuvapiirtäjän ammattia kohtaan. Esimerkkinä Hiltunen kertoo kehittäneensä Praedor-sarjakuvan maailman, Jaconian, vuonna 1985 17-vuotiaana lukiopoikana, jonka jälkeen hän ei ole jämähtänyt kiinni sarjaan, vaan hänen tekemiään Praedor-albumeita on julkaistu vain muutama 30 vuoden aikana.

Päälaellaan käännetty barbaarifantasia

Hiltunen kertoo Praedorin syntytarinan

–Kesällä 1985 olin liftaamassa ympäri Suomea. Olin ennättänyt Savonlinnaan ja oli kaunis aurinkoinen päivä, ja päätin pitää tauon. Menin viereiseen K-kauppaan. Otin grillistä palan grillikylkeä ja ostin uusimman Conanin. Menin läheiselle kalliolle syömään ja lukemaan sarjakuvaani. Heti ensimmäisellä sivulla oli kirjepalsta, jossa yksi tyypeistä kysyi, voiko lehteen lähettää omia sarjakuviaan. Lehdessä vastattiin, että sinne saa lähettää omia sarjakuvia ja piirustuksia, ja jos ne ovat tarpeeksi hyviä, niistä maksetaan myös rahaa. Minulla heräsi heti halu piirtää fantasiasarjakuvaa.

Hiltunen oli juuri tutustunut Michael Moorcockin Elric Melnibonélaisen seikkailuista kertoviin teoksiin.

– Tajusin, kuinka Moorcock oli käytännössä kääntänyt Conanin päälaelleen. Kun Conan oli lihaksikas ja ruskettunut, Elric on laiha albiino. Kun Conan on täynnä elinvoimaa, Elric on sairaanloinen. Conan vihaa magiaa, eikä käytä sitä – Elric elää pelkällä magian voimalla. Rupesin miettimään muita fantasiakliseitä, jotka voisi kääntää päälaelleen. Esimerkiksi, mitä jos fantasiamaailman, jonka keskellä on rauniokaupunki, sijaan olisikin rauniokaupunki, jonka keskellä on fantasiamaailma.

Hiltusen tarkoituksena oli alun perin tehdä yksittäisiä tarinoita, joissa olisi aina eri päähenkilö. Välillä sivuhahmona mukana vilahtelisi Ferron cameoroolissa.

– Koetin tehdä välissä Praedor-novelleja, mutta tajusin, että haluan näyttää myös visuaalisen puolen, ja palasin sarjakuvan pariin. Jo toisessa osassa Ferron oli päähahmo. Sivuhahmo varasti show’n

Kuva: Henry Söderlund
Kuva: Henry Söderlund

Yhteistyökumppaneita

Goretta-sarjakuva on kotimaisten alakulttuurien dream teamin käsialaa. Hiltusen piirtämän sarjakuvan on käsikirjoittanut Nalle Virolainen, kotimainen BDSM:n ja tatuointien sanansaattaja, jonka Roskaelokuvat-teos turmeli aikanaan myös toimittajamme mielenmaisemia. Goretta on riemastuttavaa hyvälaatuista roskasarjakuvaa. Teoksessa nimikkosankari Goretta saa tehtäväkseen vankilaplaneetalta karanneiden julmureiden ja sadistien rikollisliigan passittamisen vankilaan: joskin porukkaa taitaa kuolla enemmän kuin joutua vankilaan.

Hiltunen luonnehtii Nallea mukavaksi ja leppoisaksi tyypiksi.

– Nallen kanssa ideoimme yhdessä tuotoksia, ja minä pääosin toteutan ideat. Gorettan tapauksessa Nalle oli tehnyt kolmisen konekirjoitettua sivua käsikirjoitusta

Hiltunen on tehnyt yhteistyötä monien kulttuurivaikuttajien kanssa, myös Pekka A. Mannisen.

– P. A. Mannisen kanssa olemme tehneet useita teoksia yhteistyössä. Tutustuin Manniseen jo lukioaikana kirjeenvaihdon avulla. Manninen oli jo tuolloin kokeneempi sarjiskonkari. Tuottoisana miehenä Mannisen sarjiksia näki lähes kaikissa sellaisissa pienlehdissä. Kiteen sarjakuvaseuran lehdessä Kitsaassa oli ilmestynyt Mannisen tuotos Pure minua uudestaan. Kun aloin suunnittelemaan Hysteria-teosta, halusin Manniselta uuden käsikirjoituksen, mutta myös piirtää Pure minua uudestaan uudelleen.

Lisäksi Manninen ja Hiltunen ovat yhdessä tehneet esimerkiksi Suomen sodan Korkeajännitystä, joka tunnetaan myös Vänrikki Stoolin Korkeajännityksenä. Tuolloin herrasmiehet tekivät yhdessä kokonaisen albumin mittaisen tarinan.

Hiltunen kertoo, kuinka sarjakuvia tehdessä nälkä vertauskuvallisesti kasvaa syödessä. Ovet maailmalle ovat auenneet, ja esimerkiksi hänen Macbeth -albuminsa julkaistiin juuri englanniksi. Seuraava teos julkaistaan ehkä suoraan englanniksi: kyseessä on luolasukelluskauhu lovecraftiläisillä mausteilla. Myös Mannisella on sarjakuva kesken – työn alla olevassa Kissanmaan Hirviökissa -sarjakuvassa Kapteeni Kuolio kohtaa ihmissilveksen.

Odotamme innolla herrojen uusia tuotoksia.