Tämä arvostelu sisältää joukon spoilereita. Ei siis kannata lukea tämän kappaleen jälkeen eteenpäin, mikäli haluat osallistua After Dark Helsingin Red Rabbit –kierrokselle sokkona ja saada kokemuksesta irti kaiken, mikä siitä on irti saatavissa. Voi myös olla, että kierroksesta on saatavissa enemmän, kuin minä sain: jäi epäselväksi, oliko kierros iso pettymys teknisten ongelmien takia vai siksi, että sitä ei ollut mietitty ollenkaan loppuun asti.

Joka tapauksessa, punainen jänis ei johdattanut meitä kovin kauas Ihmemaahan.

Kierroksen alku oli lupaava – pienen odottelun jälkeen pääsimme ratkaisemaan helppoja arvoituksia ja vastaamaan klassisesti säilytyslokerossa soivaan puhelimeen, jonka kautta olimme yhteydessä pelin fasilitaattoriin Red Rabbitiin. Vauhti oli hyvä, koko ajan tapahtui jotain. Red Rabbit oli ihastuttavan ilkeä ja mukava, vähän sekopäinen hahmo johtamassa meitä retkelle, jolla ei tuntunut olevan minkäänlaista funktiota. En tiedä, onko tietoinen valinta, että kierroksen osallistujille ei kovin nopeasti selviä, mitä he oikeastaan ovat tekemässä – jännite toimii ensin, mutta loppupuoli kierrosta lässähtää osittain sen takia, että tehtävä on niin epämääräinen ja epäkiinnostava.

Ylipäätään teosta tuntuu vaivaavan jonkinlainen puolitiessä oleminen. Toki olimme vasta ensimmäisiä ryhmiä, mutta esimerkiksi esityksen mainostekstissä mainittava ajatus siitä, voiko tällä sosiaalisen median aikakaudella tietää, mikä on totta ja mikä ei, jää ikävän vajaaksi. Siitäkin huolimatta, että pääsimme hankkimaan tietoja yhden esiintyjän/hahmon Facebook-tilin kautta (ja lisäämään sinne päivityksen, joka ilahduttavasti vaikutti hämmentävän myöhemmin jotain ihan aitoa ihmistä!) Sosiaalisen median laajempi hyödyntäminen ei välttämättä olisi ollenkaan huono idea.

Parhaimmillaan tässä todellisuuden ja näytelmän sekoittamisessa oltiin Kolmessa Kaisassa, jossa aivan huikea näyttelijä esitti Sergeyn roolihahmossa kaveria, joka mitä ilmeisimmin oli ottanut vähän liikaa – jotain, ehkä kaikkea – ja jonka luokse Red Rabbit usutti juttusille. Sergeyn kanssa ei voinut olla varma, että päädyimmekö nyt vahingossa keskustelemaan ja jatkoille ihan jonkun muun kuin näyttelijän kanssa. Hahmon epäsopivat kommentit naisten ulkonäöstä, ajoittainen havahtuminen tilanteeseen ja sitten taas palaaminen ajatukseen jatkoista ja yleinen habitus olivat niin osuvia, että Kallion tyttönä ei voi muuta kuin sanoa että nyt on ihan seitsemän kautta viis. Hyvä Sergey!

Sergeyn kämpillä jatkoilla oli hurja meininki, simuloitu väkivalta ja seksuaalinen sisältö toimi – ja puhelin, jolla pelin fasilitaattoriin pidettiin yhteyttä, meni näyttölukkoon. Tekninen ongelma vai osa peliä: en tiedä. Totuus kuitenkin on, että tästä eteenpäin esitys oli pettymys.

Vietimme pitkän ajan asunnossa etsien puhelimen koodia, mutta sitä ei löytynyt piilotettuna levyihin eikä arvoituksiin. Kun puhelin sitten lopulta saatiin teknisen tuen avulla auki, kierroksen loppupuoli tuntui turhalta ja päättömältä, pelkiltä siirtymiltä sinne tänne ilman sen kummempaa tarkoitusta. Mukana oli valtavasti esineitä, joille olisi voinut olla jotain käyttöä, mutta niitä vain kanniskeltiin ympäri kaupunkia. Alussa sopivan epämääräinen tehtävä alkoi pelata itseään vastaan – miksi helvetissä menemme ympäri kaupunkia jonkun muun reppu mukana. Mitä on tapahtunut? Kuka on Pasi? Kuka on Hanna? Ja miksi mikään ei ole pelottavaa vaan lähinnä naurattaa?

Lopullisen turha kohtaus oli lapioilla kuopan kaivaminen keskellä metsää. Kun maassa kerran oli nippusiteitä, niin miksei niitä käytetty? Jos ei osallistujiin uskalla niin vaikka sitten toiseen esiintyjään. Missä olivat pimeät ja ahtaat tilat, mahdollisesti likaantuvat ja repeytyvät vaatteet ja ylipäätään tilanteet, joissa olisi menty edes vähän sinne pimeän jälkeiselle puolelle? Esitys olisi hyötynyt myös siitä, että emme olisi olleet niin täysin Red Rabbitin ohjailtavina vaan se olisi sisältänyt enemmän ratkaistavaa, arvoituksia ja tehtäviä, jotka olisivat vieneet tilannetta eteenpäin. Itse tajuamalla osallistuu kehiteltyyn todellisuuteen enemmän.

Vähätkin tarinan jäänteet katosivat, kun lapioreissulta vain komennettiin pois ja Sergey poimi meidät auton kyytiin. Isot kehut kuitenkin ankeasta makkaravoileivän tuoksusta ja siitä, että kuski ei todellakaan vaikuttanut ajokuntoiselta.

Kaupunkia ympäri kiertävässä, näyttelijöiden ja erilaisten lokaatioiden kombossa on jotain äärimmäisen viehättävää ja sen sisällä on valtava potentiaali, joka ei kuitenkaan Red Rabbitissa toteutunut. Ehkä tekninen vika johti nopeisiin ratkaisuihin, joissa tarina ja tilanteet kärsivät – ehkä vika on siinä, että tällainen kuljetus kaipaisi enemmän pelisuunnittelua kuin tunnelmanluontia. Esitys ei vienyt Ihmemaahan, ainoastaan sen porteille kurkistamaan siihen, mikä olisi mahdollista: toivottavasti näitä tehdään jatkossakin, mutta tarkemmin ja pidemmälle vietynä.

Lippuja saa vielä 20. ja 21. päivän esityksiin täältä.

Arvostelun kirjoittanut Jenni Nikinmaa

https://i0.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2017/05/redrab.jpg?fit=1024%2C415https://i0.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2017/05/redrab.jpg?resize=150%2C150Jenni NikinmaaPoiminnatTeatteriAfter Dark Helsinki,Immersiivinen teatteriTämä arvostelu sisältää joukon spoilereita. Ei siis kannata lukea tämän kappaleen jälkeen eteenpäin, mikäli haluat osallistua After Dark Helsingin Red Rabbit –kierrokselle sokkona ja saada kokemuksesta irti kaiken, mikä siitä on irti saatavissa. Voi myös olla, että kierroksesta on saatavissa enemmän, kuin minä sain: jäi epäselväksi, oliko kierros iso...