Rakastan The Flahsia, mielestäni se on parasta TV-viihdettä mitä tällä hetkellä on tarjolla. Sen railakas supersankari-iloittelu on juuri sitä, mistä DC on aiemmin yrittänyt irrottautua Batman-synkistelyineen ja ”särmikkäämpine” sankareineen. Rennompi suunta on sama, mihin Marvel on onnistuneesti hivuttautunut: hauskempaa, viihdyttävämpää ja värikkäämpää.

Olen pitäytynyt kirjoittamasta tänne Flashista aikaisemmin, koska sarjaa näkee varsin huonosti Suomessa. Itse olen katsonut sitä proxya käyttäen Hulu.comista, mutta sieltäkään ei enää alkupään jaksoja näe. Toivoa pitää, että joku kotimaan kanavista nappaisi Flashin. Esim. Sub, joka on esittänyt samaan universumiin sijoittuvaa Arrowta.

Nyt tulevien jaksojen traileri aiheutti kuitenkin sen verran täpinöitä, ettei sitä voi olla linkkaamatta. Luvassa on nimittäin muun muassa Mark Hamill, joka esittää Tricksteriä, superroistoa, eräänlaista Flashin versiota Batmanin Jokerista.


Mark-Hamill-and-John-Wesley-ShippHamillin Trickster oli mukana jo Flashin aiemmassa TV-inkarnaatiossa, 90-luvulla tuotetussa The Flashissa, jota sitäkään ei nähty Suomessa kuin yhden VHS-julkaisun verran. Silloinen Trickster oli varsin ysärihenkinen ilopilleri, kuten kuvastakin näkyy.

Tricksterin myötä Flashin voi odottaa ottavan entistä oudompia ja hulvattomampia kierroksia.

Mielenkiintoista on myös se, että Tricksterin hahmo esitellään käyttäen kuvamateriaalia ysärisarjasta. Tämä herättää arvailuja siitä, että vanhan sarjan tapahtumat kuuluisivat nykyisen sarjan kaanoniin. Siihen ei kuitenkaan ole aiemmin ollut viitteitä, vaikka nykysarjassa käytetäänkin jatkuvasti vanhan sarjan elementtejä. Esimerkiksi nyky-Flashin isää näyttelee John Wesley Shipp, joka ysärillä näytteli Flashia.

Toisaalta taas Flashissa on käytetty jo aikamatkailua tarinaelementtinä, joten jonkinlainen vaihtoehtotodellisuusviritelmä on mahdollinen ratkaisu kahden TV-sarjan limittämiseen.

Toivottavasti luvassa on vähintään yhtä postmodernia hulluttelua kuin Tricksterin puvun tilkkutäkkikuosi!

https://i1.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2015/03/Mark-Hamill-and-John-Wesley-Shipp.jpg?fit=436%2C550https://i1.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2015/03/Mark-Hamill-and-John-Wesley-Shipp.jpg?resize=150%2C150Jyrki PitkäTV-traileritUutiset ulkomailtaArrow,DC,Mark Hamill,The FlashRakastan The Flahsia, mielestäni se on parasta TV-viihdettä mitä tällä hetkellä on tarjolla. Sen railakas supersankari-iloittelu on juuri sitä, mistä DC on aiemmin yrittänyt irrottautua Batman-synkistelyineen ja 'särmikkäämpine' sankareineen. Rennompi suunta on sama, mihin Marvel on onnistuneesti hivuttautunut: hauskempaa, viihdyttävämpää ja värikkäämpää.Olen pitäytynyt kirjoittamasta tänne Flashista aikaisemmin, koska sarjaa...