Kiss of the Damned, USA 2013, 97 min., Ohjaus ja käsikirjoitus: Xan Cassavetes, Rooleissa: Joséphine de La Baume, Milo Ventimiglia, Roxane Mesquida, Anna Mouglalis, Michael Rapaport

kiss_of_the_damned

Night Visionsissa esitettävä Kiss of the Damned on amerikkalainen romanttinen vampyyrielokuva.

Nyt kun olette saaneet nieltyä suuhunne pyrkineen, Twilightin makuisen oksennuksen, voitte rauhoittaa mielenne: kyseessä on kaikkea muuta kuin lässyä teinidraamaa, sillä Kiss of the Damned ammentaa tyylinsä ja henkensä klassisilta eurooppalaisen vampyyrielokuvan mestareilta.

Elokuva alkaa yksinäisen vampyyrineidon Djunan (joka omaan korvaani kuulosti häiritsevästi lähinnä Tunalta) törmätessä videovuokraamossa komeaan Paoloon. He tuntevat heti eläimellistä vetoa toisiinsa, eikä tarvita paljoakaan semikinkyä erotiikkaa, kun Paolo on jo luonteva osa vampyyriyhteisöä.

Paikalliset vampyyrit ovat hienostunutta porukkaa. He pidättäytyvät ihmisverestä ja harrastavat sivistynyttä kulttuuria ja eettisfilosofisia keskusteluja. Verenhimokin tyydytetään synteettisellä plasmalla.

Särön Djunan ja Paolon kaikinpuolin nastaan, punaviinin ja metsässä opossumien perässä viilettämisen täyteiseen elämään tuo Djunan sisko Mimi, joka yllättäen ilmestyy kuvioihin.

Temaattisesti Mimi edustaa vampyyrien viettipuolta: villiä väkivaltaa ja villimpää seksiä. Hän ei säästele ihmisverta, vaan ottaa sen, minkä vampirismin parhaimmat eurooppalaiset perinteet velvoittavat. Lopulta juonikas Mimi on uhka koko yhteisölle.

Elokuvan tarina on syvistä tunteista huolimatta melko ohut. Hahmot ovat sangen yksiulotteisia: Mimi on juuri sitä mitä Djuna lupaa, eli hullu ja vaarallinen alusta loppuun, eikä päähenkilöparin täydellistä liittoa horjuta mikään, vaikka pientä yritystä onkin. Järkkynyt tasapaino palautuu kuin huomaamatta.

Ohuudesta ja konfliktien ilmeisyydestä johtuen elokuva ei ole myöskään erityisen jännittävä, vaikka verkkainen kerronta luokin oman virittyneen fiiliksensä.

Nämä epäkohdat jäävät kuitenkin pikkuvioiksi elokuvan tyylikkyyden rinnalla. Tunnelma on samaan aikaan vanhahtava ja nykyaikainen. Indie-henki yhdistyy saumattomasti klassismiin. Kuvaus on kaunista, värikylläisyys on pidetty matalana, näyttelijät ovat kauniita ja pidättyväisiä. Verileikit ja seksikohtaukset ovat tyylikkään hillittyjä, vaikka niitä runsaasti onkin. Koko elokuvan yllä lepää lähes eteerisen goottilainen tunnelma, joka tavoittaa hienosti vampyyrien pidättyneen verenhimon ja epäinhimillisyyden.

Erityiskehuja ansaitsee musiikki, jota käytetään paljon ja tehokkaasti. Soundtrack on ehkä hipstereintä psykedeelistä rokkia ikinä, ja sopii täydellisesti elokuvan viileisiin goottifiiliksiin.

Paljoakaan uutta elokuva ei genreensä tuo, mutta on ehdottomasti uudempien vampyyrielokuvien parhaimmistoa, rehellisen romanttinen ja kaunis kunnianosoitus 60-70-luvun vampyyrielokuville.

Night Visions esittää elokuvan elokuvateatteri Maximissa pe 1.11. klo 17.15 ja Kinopalatsissa la 2.11. klo 21.00.