Luin juuri Tuomas Myllylän 2012 ilmestyneen sarjakuvan Pakanat, ja se jätti minut monella tapaa kahden vaiheille. Toisaalta tarina ei ihan täysillä kipinöinyt, mutta oli toisaalta oikein viihdyttävää luettava.

pakanat

Viikinkiaikaan sijoittuva sarjakuva on varsin klassinen kostotarina. Päähenkilön perhe tapetaan ja raiskataan. Viidentoista vuoden päästä ainoa eloonjäänyt, nyt miehistynyt ja taistelutaidoiltaan verraton Ari Halikko palaa tekemään tiliä ilkiöiden kanssa.

Vaikka lähtökohta onkin varsinainen klisee, vältellään täysin mustavalkoisia asetelmia ja hahmoja. Oltiin sitten Kiovan ruhtinaan hovissa tai hämeen korpimailla, tilanteiden ja motiivien taustalla on värikästä juonittelua ja poliittista peliä. Myös juonen liikkeelle sysänneet murhat olivat osa näemmä loppumattomien verikostojen ketjua, joten sarjan myöhemmissä osissa joudutaan toivon mukaan puntaroimaan myös koston mielekkyyttä.

pakanat1Pakanoille on siis luvassa parikin jatko-osaa. Tämä viittaisi kolminäytöksiseen rakenteeseen, ja siltä kannalta tarkasteltuna ensimmäinen osa onkin pitkälti päähenkilön elämän taustoittamista ja maailman esittelemistä. Noin puolet kirjasta koostuu takaumista, jotka kuvittavat oikeudenkäynnin todistajanlausuntoja. Ne ovat episodimaisia väläyksiä Halikon elämänkaarelta. Kirjan loppuun asti esitellään uusia hahmoja ja viritelään uusia juonilankoja. Kuitenkin kirja pysyy myös oman kokonaisuutensa raamien sisällä, ja itse tarina sulkeutuu riittävän tyylikkäästi.

Tarina kerrotaan varsin pitkälti dialogiin nojaten, ja välillä tuntuu, että selittämistä on vähän liikaakin. Toisaalta homma etenee ihan mukavalla temmolla, eikä juoni jää lopulta missään kohdin laahaamaan.

Päähenkilö on kliseistään huolimatta mukavaa seurattavaa. (Spoilerivaroitus!) Tosin aivan loppukäänteiden tuoksinassa, karakteeri hiukan hajoaa. Aiemmin korostetusti aseksuaaliseksi esitellyn Halikon kerrotaan paneskelleen ohimennen ruhtinaan vaimoa. Hahmosta poikkeamisen antaa kuitenkin vaivatta anteeksi, sillä käännehän omalta osaltaan vain tiivistää juonta. Toivottavasti se ei unohdu pelkäksi ensimmäisen osan loppugägiksi.

pakanat5-001Kuvituksessa parasta antia on reilulla siveltimellä sudittu musta. Muutoin kuvitus on  varsin viimeistelemätöntä. Rosoisuus kuitenkin sopii tarinan ja maailman tyyliin. Allekirjoittanutta häiritsi välillä kasvojen suurpiirteisyys, mutta muutoin ihmishahmot ovat varsin taiten piirrettyjä. Varsinkin toiminnallisissa kohtauksissa huomaa kuinka hyvin Myllylä oikeasti piirtää.

Eli kaiken kaikkiaan jokaisessa osa-alueessa olisi vähän jotain parannettavaa, mutta kokonaisuutena sarjakuva toimii mainiosti. Ja vaikka alussa sanoin, että suurin kipinöinti jäi kokematta, jokin pieni kipuna jäi kytemään, oikeastaan aika suurella mielenkiinnolla odotan tälle jatkoa. Toisen osan pitäisikin ilmestyä tässä aivan lähiaikoina.

Sarjakuvaa voi tilata suoraan kustantajalta tai vaikka Suomalaisesta.

https://i0.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2013/10/pakanat.jpg?fit=700%2C990https://i0.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2013/10/pakanat.jpg?resize=150%2C150Jyrki PitkäPoiminnatSarjakuva-arvostelutSarjakuvatHistoriallinen seikkailu,kansanperinne,Musta Ritari,Pakanat,sarjakuvat,Tuomas MyllyläLuin juuri Tuomas Myllylän 2012 ilmestyneen sarjakuvan Pakanat, ja se jätti minut monella tapaa kahden vaiheille. Toisaalta tarina ei ihan täysillä kipinöinyt, mutta oli toisaalta oikein viihdyttävää luettava. Viikinkiaikaan sijoittuva sarjakuva on varsin klassinen kostotarina. Päähenkilön perhe tapetaan ja raiskataan. Viidentoista vuoden päästä ainoa eloonjäänyt, nyt miehistynyt ja taistelutaidoiltaan verraton...