Jessica Jones -tv-sarja jatkaa Marvelin ja Netflixin yhteistyötä, jonka ensimmäinen hedelmä oli onnistunut, maanläheinen sovitus Daredevil-sarjakuvasta. Jessica Joneskaan ei ensimmäisen kuuden jakson perusteella vaikuta ollenkaan paskemmalta.

jessica-jones-poster

Ensimmäinen jakso lanseeraa sarjan aika perinteisenä yliluonnollisena dekkarina, mikä tietysti allekirjoittaneen kaltaista yliluonnollisen dekkarin ystävää suuresti ilahduttaa. Nimihenkilö Jones on kovasi halpoja viskejä arvostava yksityisetsivä, jonka leipäduunia on pettävien aviopuolisoiden kyttääminen. Jakson aikana katsojalle esitellään säästeliäästi Jessican yliluonnollisia kykyjä ja vihjaistaan menneisyyden demoniin, joka nyt palailee piinaamaan niin päähenkilöä kuin sivullisia uhrejakin. Tämä hahmo, Kilgrave nimeltään, on ilmeisesti jonkinlainen telepaattinen manipulaattori, joka saa ihmiset taipumaan sairaimpiinkin oikkuihinsa. Kirlgravesta rakentuu jakson perusteella varsin puistattava pahis, vaikka itse miestä nähdään vain pari silmänräpäystä, nämäkin Jonesin flash backien kautta.

Ensimmäinen jakso antaa kiitettävän niukasti informaatiota ja jättää nälän, aivan niin kuin pitääkin. Ja mikä erinomaisinta, supersankaritradition vastaisesti syntytarinat sivuutetaan ja sukelletaan suoraan Jessica Jonesin  traumatisoituneeseen, vaaralliseen ja  vähemmän sankarilliseen todellisuuteen.

Kun Jones on ensimmäisen jakson lopun peripeteian jälkeen päättää kohdata menneisyyden demoninsa, seuraa toinen jakso melko loogista rataansa. Menneisyyden tapahtumia valotetaan lisää ja mukaan astuu myös uusi yliluonnollisilla kyvyillä varustettu henkilö. Kilgrave pidetään yhä aikalailla pimennossa, mutta hänestä on onnistuttu tässä vaiheessa hahmottelemaan jo lähes myyttisen ylivoimainen vastus. Siitä huolimatta Jonesin tutkimukset sujuvat varsin vaivattomasti. Jakso kulkee vielä selvästi esittelyvaihteella, joten mitään suurempia kiihdytyksiä ei nähdä. Jonesin ja Kilgraven välinen perusjännite kuitenkin terävöityy viimeiseen, kylmäävään loppukohtaukseen asti.

Kolmannessa jaksossa enimmille kysymyksille on annettu vastaukset ja jännitteet kiristyvät entisestään. Kilgrave saa vihdoin kasvot, mutta vaikuttaa lopulta melko lepsulta kaverilta ottaen huomioon hänen kykynsä saada kuka tahansa tekemään mitä tahansa. Jonesin ja Luke Cagen välinen juttu käy entistä mielenkiintoisemmaksi ja syntytarinoitakin sivutaan ohimenevästi. Supersankariteemakin vilahtaa ja sarjan maailma juurrutetaan Marvelin elokuvauniversumiin. Hahmoilla on superkykyjä, mutta viittasankareiksi heistä ei ole, mikä on sarjalle valitun ilmeen kannalta mitä mainioin ratkaisu. Jaksossa on toimintaa hiukan edellisiä enemmän, mutta mihinkään Daredevil-tyylisen myllytykseen ei onneksi edes pyritä.

Lopulta kolmannesta jaksosta jää vähän sellainen fiilis, että nyt kun kaikki kortit on pöydässä, niin kovinkaan suuria yllätyksiä tuskin on luvassa. Pahimmassa tapauksessa Kilgrave yksinkertaisesti manipuleeraa kaikki sarjassa esitellyt henkilöt Jessicaa vastaan, jolloin lopputulema voi olla ihan jännittävä, viihdyttävä ja  paranoidinen, mutta tuskin kovinkaan yllättävä. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan mitä käsikirjoittajat ovat saaneet kehiteltyä.

Neljänen jakson tarina tekee pienen koukkauksen sivuun päätarinasta ja jatkaa supersankariteeman käsittelyä. Jakso tekee selväksi sarjan suhteen Marvel-elokuviin: sarja keskittyy tavallisiin ihmisiin, joilla sattuu olemaan poikkeavia kykyjä ja jotka lähinnä joutuvat kärsimään varsinaisten sankarispektaakkeleiden väreilyvaikutuksista. Samantyyppinen fiilis välittyi myös Agent Carter -sarjasta ja osittain myös Daredevilistä (Agents of S.H.I.E.L.D.:istä en osaa sanoa, koska en ole sitä seurannut), joten juttu on selvästi harkittu ja toimiva veto.

Jakson päätarina etenee melko yllätyksettömästi.

MARVEL’S JESSICA JONES

Viides jakso jatkaa sankariteeman käsittelyä ja valottaa kivasti lisää menneisyyden tapahtumia. Jessicalla ja hänen pienellä tiimillään on nyt myös suunnitelma Kilgraven nappaamiseksi ja jaksossa onkin mukava tekemisen meininki. Kaikki ei tietenkään mene ihan suunnitelmien mukaan ja loppu vääntää Jessican ja Kilgraven suhdetta vielä entistä kierommaksi. Kokonaisuutena selvästi kiinnostavin jakso ensimmäisen jälkeen.

Viimeistään kuudes jakso osoittaa, ettei sarjasta onneksi kehkeytynytkään paranoidista ihmisjahtia, vaan etualalle nousevat Jonesin henkilökohtaiset suhteet ja jännitteet. Jaksossa Luke Cage palaa kuvioihin, mikä ei tietenkään voi johtaa erityisen onnelliseen lopputulemaan, ei tässä vaiheessa sarjaa. Lisäksi Kilgrave vaikuttaa juonivan jotain erittäin häiriintynyttä.

Näemmä käsikirjoittajien mielestä maanläheisyys, rosoisuus ja realistisuus tarkoittavat sitä, että päähenkilöllä täytyy mennä jossain vaiheessa todella huonosti, ennen kuin tarinan ratkaisuun lopulta päästään. Tällainen kuvio vaikuttaa Jessicallekin olevan luvassa. Daredevilhän seurasi tätä kaavaa varsin onnistunein lopputuloksin, joten saa nähdä, kuinka Jessica Jonesin tekijätiimi homman handlaa.

Lue jatkoarvostelu tästä.

https://i1.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2015/11/jessica-jones-poster.jpg?fit=620%2C420https://i1.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2015/11/jessica-jones-poster.jpg?resize=150%2C150Jyrki PitkäPoiminnatSarjakuvatTV-arvostelutJessica Jones,Marvel,Netflix,sarjakuva-adaptaatiotJessica Jones -tv-sarja jatkaa Marvelin ja Netflixin yhteistyötä, jonka ensimmäinen hedelmä oli onnistunut, maanläheinen sovitus Daredevil-sarjakuvasta. Jessica Joneskaan ei ensimmäisen kuuden jakson perusteella vaikuta ollenkaan paskemmalta.Ensimmäinen jakso lanseeraa sarjan aika perinteisenä yliluonnollisena dekkarina, mikä tietysti allekirjoittaneen kaltaista yliluonnollisen dekkarin ystävää suuresti ilahduttaa. Nimihenkilö Jones on kovasi halpoja viskejä arvostava yksityisetsivä,...