The Cold Dark, pohjoiseen maailmaan sijoittuva 19-minuuttinen postapokalyptinen trilleri, kertoo Ericasta, joka etsiessään isälleen lääkintätarvikkeita törmää kahteen epäilyttävään mieheen.

Elokuva on parhaillaan festivaalikierroksella, mutta julkaistaan sen jälkeen internetissä. Tuotannon taustalla ei ole mitään rahoitusta, vaan elokuva on tehty täysin omakustanteisesti, mikä on mahdollistanut suhteellisen nopean tuotantoaikataulun. Kuvauksia oli 3 kokopitkää päivää sekä muutamia lyhyempiä päiviä pickup-kuvauksia varten.

Tekijöinä on pieni suomalainen indieporukka, johon kuuluu ammattilaisten lisäksi monia innokkaita aloittelijoita. Ohjaajana on Mikko Löppönen, joka toimii mainosleikkaajana ja efektimiehenä James Post Oy:ssä. Kuvaajana on kunnostautunut Esa Jussila, äänistä vastasi El Camino Helsinki Akseli Soinin johdolla ja tuottajana toimi Rose Juuti. Muutamat praktikaalit tehosteet paikan päällä teki orimattilalainen Henri Kiviniemi OneFX:stä ja hirviöstä vastasivat Ari Savonen ja Minja Tuomisalo. Juho Pakkasvirta teki hienot länkkärivaikutteiset musat, Nina Hirvonen vastasi vaatetuksesta ja Fanny Hykkyrä maskeerauksesta.

Näytttelijöinä ovat mm. Jessica Wolff, jonka kanssa Mikko on aiemminkin tehnyt muutamia pieniä lyhäreitä kuten vuoden 2016 Eliza-nimisen toimintaspektaakkelin. Hänen rinnalleen nousevat Juha-Pekka Mikkola, Paul D. Savage, Christian Jull ja Ari Savonen.

Katso elokuvat traileri tästä:

https://i0.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2018/06/Long_Dark_POSTER_V3a_medium.jpg?fit=500%2C714https://i0.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2018/06/Long_Dark_POSTER_V3a_medium.jpg?resize=150%2C150Jyrki PitkäLeffatraileritPoiminnatEsa Jussila,hmcindie,kauhuelokuva,lyhytelokuva,Mikko Löppönen,post-apokalyptisuus,The Cold DarkThe Cold Dark, pohjoiseen maailmaan sijoittuva 19-minuuttinen postapokalyptinen trilleri, kertoo Ericasta, joka etsiessään isälleen lääkintätarvikkeita törmää kahteen epäilyttävään mieheen.Elokuva on parhaillaan festivaalikierroksella, mutta julkaistaan sen jälkeen internetissä. Tuotannon taustalla ei ole mitään rahoitusta, vaan elokuva on tehty täysin omakustanteisesti, mikä on mahdollistanut suhteellisen nopean tuotantoaikataulun. Kuvauksia oli 3 kokopitkää...