Aapo Rapi: Kosmista kauhua, Like 2014, 80 sivua, ISBN: 978-952-01-1033-8

kosmista kauhua aapo rapi

Aapo Rapin uusi sarjakuva-albumi on jutustelun, tupakoinnin, populaarikulttuuriviitteiden ja kevyen yhteiskuntakritiikin sekametelisoppa. Kuten oikean sekametelisopan kuuluukin, se on perinteitä kunnioittava, melko harmiton ja maistuu hyvältä – erityisesti kermavaahdon kanssa.

Tässä analogiassa kermavaahto voisi kuvastaa tietämystä kauhukulttuurista ja popularisoidusta okkultismista, sillä ilman jonkinlaista populaarikulttuurisivistystä saattaa sarjakuva jäädä melko mauttomaksi ja sekavaksi.

Aapo Rapin ja Peppe Koivusen kynäilemä tarina esittelee meille köyryselkäisen ja isonenäisen Igorin ja hänen isäntänsä, jonka nimeä ei mainita, mutta joka erehdyttävästi muistuttaa erästä kaikkien tuntemaa, terävähampaista kreiviä. Kaverukset elävät synkässä linnassa, fiilistelevät urkumusiikkia, polttavat ketjussa ja naukkailevat viiniä purnaten asioista. Sitten ovelle koputetaan. Ennakko-odotusten vastaisesti ovella ei olekaan vihaisista kyläläisistä koostuva lynkkausjoukko, vaan harmaa sosiaalihyypiö tiukkaamassa selvitystä asumistilanteesta. Tästä alkaa tapahtumien sarja, joka johtaa mm. jalkapuutuomioon, kohtaamiseen ihmissusien kanssa, mystisiin tarot-ennustuksiin ja pääseepä lopulta kuolemakin piipahtamaan estradilla.

Sarjakuvan kokonaistunnelma on huumorista huolimatta alakuloinen, välillä lähes epätoivoinen. Kuolematon vampyyri tuskailee nykymaailmanmenoa, ihmismassoja, jotka vihaavat erilaisuutta ja tylsää populaarikulttuuria. Huutia saavat niin Chaplin, Lovecraft kuin John Sinclairkin. Ainoat hyvät jutut löytyvät Yöjuttu-lehden lukijanovelleista ja taikalyhdyllä heijastettavista elokuvista. Melkoinen hipsteri siis.

Vaikka erilaisuus pakottaa sulkeutumaan ränsistyneeseen linnaan, ei elämä voi olla pelkkää hautaholveissa vetelehtimistä. Uudistuminen on välttämätön osa elämää, ikuistakin.

Kehyskertomus, jonka sisällä varsinainen tarina tapahtuu, petaa tapahtumia tarot-korttien avulla. Tarot-symboliikkaan viitataan muutoinkin esillä läpi tarinan. Tarottien suurena ystävänä tämä oli minulle varsin mieluisa yllätys.

Tarina kulkee vaihtelevasti pitkien dialogien ja sanattomien, lähes elokuvallisten jaksojen varassa. Sarjiskerronta on siis Rapilla hyvin hanskassa. Myös piirrostyö on oikein miellyttävää. Rosoinen, välillä jopa suttuinen jälki – mitä laikukas tussiväritys korostaa – antaa albumille mukavan käsityön leiman. Omaan makuuni jotkut sivut ovat hiukan turhan ahtaita ja taitossa olisi voitu jättää marginaaleihin hiukan lisää ilmaa. Nyt kuvat tahtovat upota liimaselkään.

Kaiken kaikkiaan sarjakuva on hieno kuvaus poikkeusyksilöiden ystävyydestä ja hankaluuksista nykymaailmassa. Se on myös satiirinen kunnianosoitus vampyyriromantiikalle ja erityisen suositeltava kaikille kauhukulttuurin ystäville.