Murdered: Soul Suspect

Kehittäjä: Airtight Games, julkaisija: Square Enix, julkaistu: 6.6.2014, pelattu versio: PS4, saatavilla: PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One

Murdered_Soul_Suspect_Artwork_Logo

Salemissa on piru irti! Bell Killerin nimellä tunnettu sarjamurhaaja on viimeinkin nähty! Rikollisen elämänsä poliisin virkaan vaihtanut kovanaama Ronan O’Connor syöksyy paikalle ja hetkeä myöhemmin ulos neljännen kerroksen ikkunasta. Murhaaja viimeistelee työnsä vielä seitsemällä surmanluodilla, mutta Ronan ei pääsekään ikuiseen lepoon, vaan jää seisoskelemaan kadulle ilman että kukaan kuulee tai näkee häntä. Onneksi paikalle sattuva kummitustyttö Abigail selittää missä ollaan menossa: Ronanin sielu on jäänyt limboon, eikä Taivaaseen ole asiaa ennen kuin kesken jääneet asiat on selvitetty, eli murhaaja toimitettu oikeuden eteen.

Vaikka Ronan onkin siirtynyt rajan tuolle puolen, hän ei ole täysin vailla tarttumapintaa fyysiseen maailmaan. Kummituspoliisi pystyy lukemaan ihmisten ajatuksia, katsomaan näiden silmin ja vaikuttamaan näiden ajatuskulkuun. Televisioilla ja puhelimilla voi häiriköidä poltergeist –hengessä, ja yliluonnolliselle herkät kissat Ronan pystyy alistamaan kokonaan tahtoonsa, mitä hyödynnetään kiipeillessä ja pienistä paikoista luikahtaessa. Rikospaikoilla Ronan pystyy tarkastelemaan menneitä tapahtumia haamukykyjensä ansioista, joista yhdessä muiden johtolankojen kanssa vedetään juonta edistäviä johtopäätöksiä. Systeemi toimii jouhevasti, ja mitä useampia johtolankoja malttaa kerätä, sitä helpompaa päättely on.

murdered soul suspect screen

Ronan suorittaa tutkimuksiaan ympäri kahdeksaan osaan jaettua Salemia, kuten poliisiasemalla, kirkossa ja kaupungin kaduilla. Alueet ovat aika lailla saman kokoisia keskenään, ja jokainen on kylvetty täyteen kerättäviä seinäkirjoituksia, sanomalehtileikkeitä ja sen sellaisia jotka valottavat niin Ronanin, murhaajan kuin kaupunginkin historiaa. Suurin osa tavarasta löytyy ilman sen kummempaa hakemista, mutta kerättävää on silti vähän liikaa. Vaikka paperimoskan haaliminen ei kiinnostaisikaan, jokaiselle alueelle piilotetut aave-esineet kannattaa silti etsiä. Jokaisen setin kokoamisesta palkitaan lyhyellä, tunnelmallisesti kerrotulla kummitusjutulla, joita kuuntelee ilokseen. Salemin kaduilla hortoilee myös iso liuta muita limboon juuttuneita piruparkoja, joista osa antaa enemmän tai vähemmän simppeleitä sivutehtäviä, joiden ratkaisujen vaatimia paloja ei yleensä tarvitse kalastaa merta edempää.

Murdered: Soul Suspect on varsin puhdasverinen seikkailupeli kerättävine johtolankoineen ja ratkottavine arvoituksineen, ja tuo nopeasti mieleen Telltale Gamesin viimeaikaiset pelit, tosin sillä erotuksella että Murderedissa pelin eteneminen on kiinni omista hoksottimista ja tekemisistä, eikä pelkästään siitä että suostuuko painamaan vaadittua nappia. Tutkimuksien ja kaiken mahdollisen mukaan haalimisen lisäksi mukana on hieman hiippailua, sillä sielunhimoiset demonit vaanivat varomatonta kulkijaa. Demonit voi yleensä kiertää melko helposti, mutta on kuitenkin turvallisinta häätää ne helvettiin lyhyellä QTE-kikalla. Ronan saa kuitenkin suorittaa tutkimuksiaan melko rauhassa, sillä demoneita tavataan vain harvoin.

Murderedissa on paljon hyvää, mutta on sillä puutteensakin. Ronanin hallintakyvyt jäävät varsin vähälle käytölle, vaikka niistä olisi varmasti saatu irti paljon enemmänkin. Pääasiassa kikoista käytetään ajatustenlukua, ja vaikka temppua voikin soveltaa jokaiseen vastaantulijaan, salemilaisten mielissä ei liiku kovinkaan paljoa, samat ajatukset rullaavat yhä uudestaan ja uudestaan ihmisestä riippumatta. Murderedin suurin vika on kuitenkin esteettinen, eli sivuhahmojen suunnittelussa osoitettu laiskuus. Salemin kaduilla ei tunnu tallaavan kymmentäkään eri ihmistä, ja on hieman häiritsevää nähdä saman naisen puhuvan itsensä kanssa kolmannen identtisen sisaren kävellessä ohitse. Jotkut ovat myös moittineet sitä, miten Ronan ei kunnon kummituksen lailla pääse kulkemaan talojen seinien läpi, salemilaiset kun ovat siunauttaneet kotinsa, mutta itseäni tämä ei häirinnyt. Seinien läpäisystä olisi suurempaa hyötyä vain kaupungilla kulkiessa, eikä Salem ole niin iso että kaduilla suunnistaessa eksyisi tai kyllästyisi.

Murdered-Soul-Suspect-4

Edellä mainitut pikkunurinat on kuitenkin helppo antaa anteeksi, sillä Murderedin juoni on harvinaisen mielenkiintoinen. Tarina nappaa mukaansa heti alkumetreiltä, eikä päästä irti. Enpä muista milloin viimeksi olisin odottanut seuraavaa pelikertaa jotta pääsisin näkemään mitä seuraavaksi tapahtuu, viimeisimmän Batmanin parissa vissiin. Lopussa tosin tapahtuu hieman liian paljon hieman liian äkkiä, ja suuren osan keräilykamojen paljastamista asioista olisi saanut sisällyttää varsinaiseen tarinankerrontaan, mutta nekin ovat niitä pikkuvikoja.

Sujuvan pelaamisensa ja erinomaisen juonensa vuoksi Murdered: Soul Suspect on tällä hetkellä parhaita pelejä mitä minulla on PS4:lle, ja tulee todennäköisesti sellaisena pysymäänkin.