Aina kun julkaisen uuden blogitekstin ja jaan sen Facebookissa, pyydän samalla uusia ideoita, mistä voisin kirjoittaa. Edellisellä kerralla parikin ihmistä ehdotti aiheeksi Cheekin Alpha Omega-lyhytelokuvaa. Pitkällisen pohdinnan ja pään sisäisen kamppailun jälkeen päädyin lopputulokseen, että katson Alpha Omegan ja kirjoitan siitä rehellisesti. Kirjoitanhan lopulta muille, en itselleni. Aion nyt avata koko lyhytelokuvan niin juurta jaksaen kuin vain kykenen. Näin minä sen koin, sekunti sekunnilta. Luvassa on juonipaljastuksia, joten kannattaa lukea tämä teksti, koska sen jälkeen itse elokuvaa ei enää tarvitse katsoa.

CHEEK – ALPHA OMEGA (2016, ohj. Hannu Aukia)

Mustalle taustalle ilmestyy iso punainen A, alla lukee:

Alpha – prologue

Alpha (suomeksi alfa): kreikkalaisten aakkosten ensimmäinen kirjain. Prologue eli prologi: esinäytös. Tässä selvästi haetaan kreikkalaisen tragedian kaavaa ja nyt on kyseessä elokuvan alkukohtaus. Let’s go!

cheek2Kyllä! Lahti 1997. Kaksi nuorta raggaria rehkii urheiluliikkeessä vaaterekkien välissä sullomassa urheiluvaatteita mustaan putkikassiin. Jahas, pojat ovat pahat mielessä suorittamassa myymälävarkautta! Kaksi vartijaa lähestyvät poikia, tunnelma tiivistyy. Kaksi kaljupäätä, pitkä ja lyhyt, Pekka ja Pätkä, Esa ja Tero. Isommalla näkyy vähän hauista. Perinteisiä elokuvien vartijan stereotyyppejä potkuhaalareissa. Vahdissa oleva poika hoputtaa kyykyssä olevaa kaveriaan, jolloin tämä potkaisee putkikassin vaaterekkien alitse toiselle puolelle, missä odottaa piilossa kolmas nuorukainen. Vaaterekin alittaessaan taikakassi imaisee ulkona roikkuvat vaatteet sisäänsä ja sulkeutuu itsestään. Oliko tämä sittenkin Lahti 2997? Vuosiluvusta en tiedä, mutta sen tiedän, että kolmas pojista pinkaisee kassin kanssa karkuun vartijoiden tullessa kyselemään alun kaksikolta näiden puuhista. Syntyy takaa-ajo, ei sähäkkä takaa-ajo, mutta jonkinlainen takaa-ajo kuitenkin.

Tähän väliin haluan mainita, että pojathan eivät olleet tehneet mitään rikosta vielä sulloessaan tavaroita putkikassiin. Lakiteknisesti rikos tapahtuu vasta siinä vaiheessa, kun maksamattomat tavarat kuljetetaan kassalinjan yli. Joko tässä vartijat pyrkivät ennaltaehkäisemään rikosta, ovat epäpäteviä tai sitten elokuvan tekijöillä ei ole ollut tietoa siitä mitä ovat tekemässä – henkilökohtaisesti kaadan syyn vartijoiden niskaan.

Kassin kanssa stevareita karkuun pinkova nuorukainen heittää kantamuksensa kauppakeskuksen alemmalla tasolla odottavalle kaverilleen, joka pianpaljastuu Jareksi (Cheek, Chekkonen, Poski-Jarno – rakkaalla lapsella on monta nimeä). Koko tämä huonosti näyttelevä joukkio juoksee ulos kauppakeskuksesta nappulat vinkuen. Paetessaan Jare kuitenkin näkee pysäyttävän kauniin naisen, jolle haluaa jostain syystä esittäytyä, ja näin jää kiinni. Hei, vähän tyhmästi tehty, Jare.

Beta – strophe

Strophe eli suomeksi stroofi. Kreikkalaisen tragedian mukaisesti mennään siis kuorohommiin, sillä stroofi tarkoittaa käsitykseni mukaan näytelmän kuoro-osuuden ensimmäistä säkeistöä. Sopii kuvaan, onhan Jare musiikkimiehiä.

cheek3Nuori Jare vie prologissa näkemämme tytön museoon. Eikä mihin tahansa museoon, vaan suljettuun ilmailumuseoon. Pimeässä Jare ja tyttö istuvat lentokoneen siivellä ja juuri kun tyttö meinaa pussata Jarea, joku helvetin vartija tulee pilaamaan herkän hetken. Jaren ja tytön paetessa hypätään ajassa eteenpäin. Nyt Jare on Jare, sama mies jonka tunnemme. Jare on vittu James Bond! Sillä on nainen (ilmeisesti sama kuin se nuori tyttö edellisessä kohtauksessa) kainalossa ja se pelaa jossain kasinolla korttia. Selvästi rahaa on ja päävoittoja ropisee. Tämä on nyt ilmeisesti sitä high-lifea. Jare pussaa naista.

Seuraavaksi Jare kävelee öistä katua pitkin naisen kanssa ja alkaa kuvitella kuinka ajelee jossain usvaisilla, keskieurooppalaisilla vuorilla. Tässä kuvitelmassa Jarella on hieno auto. Kuvitellessaan Jare pussaa naista öisellä kadulla. Kuvitelmissaan, siellä usvaisilla vuosilla, Jare sanoo rakastavansa naista ja nainen rakastaa Jarea takaisin. Jare pussaa naista. Ai kun ihanaa, toivottavasti seuraavassa kohtauksessa on jotain järkeä.

Gamma – antistrophe

Antistroofi eli vastalaulu ensimmäiselle säkeistölle, joka tuo näytelmään tasapainoa.

cheek5Jare on hotellihuoneessa – tai jossain high-life-kämpässä, mistä näitä tietää – ja räplää korttipakkaa. Puolialaston nainen katsoo itseään peilistä ja heijastusta ikkunan edessä seisovasta Jaresta. Tilanne on selvästi paha; Jaren ja naisen välillä on näkymätön muuri. Jokin painaa selvästi Jaren mieltä.

Leikkaus sairaalaan. Vanhempi mies makaa sängyssä letkuissa. Puheista päätellen kyseessä on Jaren iskä. Jaren iskän mielestä on hyvä ettei Jare pelaa enää ja että Jaren pitäisi keskittyä musiikkiin. No mutta sitten jo seuraavassa hetkessä olemme pelipöydän ääressä ja kenet näemmekään pelaamassa? Kyllä, arvasit oikein; Jarehan se siinä! Nyt ymmärrämme myös, että Jaren peliriippuvuus raastaa Jaren ja Jaren naisen suhdetta. Ja kun Jare pelaa, niin sillon Jare pelaa täysillä. Mutta tällä kertaa se vie häviöön ja toinen pöydässä istuva mies voittaa. Hänen takanaan seisoo kovikselta näyttävä Samuli Edelmann, joka vaihtaa merkitsevän katseen jonkun toisen koviksen kanssa.

Kohtaus leikkaantuu sänkyyn, missä Jare haluaisi koskettaa naistaan, mutta naista vituttaa. Selvästi Jare tykkää räplätä enemmän kortteja kuin naisia. Pukeissa oleva Jare nousee sängyltä ja suuntaa yöhön. Jare kävelee syrjäkujalle ja koputtaa ovea. Ovessa oleva kurkistusluukku aukeaa ja sieltä häntä tuijottaa kaksi tihrusilmää,cheek7 nenää alleviivaa viikset, jotka muistuttavat yläasteikäisen pojan häpykarvoitusta. Hetkinen! Minähän tunnen tuon miehen! Se on Antti! Vanha kunnon kettu, Jyväskylän Shakerin entinen ravintolapäällikkö ja palkittu pullojen heittelijä sekä äärimmäisen hieno seuramies. Jare ilmoittaa haluavansa vielä pelata. Henkeä pidätellen odotan Antin vastausta. Kuitenkin näen ainoastaan luukun sulkeutuvan ja mustaan ruutuun pamahtaa kolauksen säestämänä teksti:

Delta – stasimon

Vittu, oliko Antin roolisuoritus siinä? No, joka tapauksessa stasimon tarkoittaa kuorolaulua, joka sisältää sekä stroofin että antistroofin. Tässä vaiheessa alkaa haiskahtaa siltä, että tekijät haluavat kekseliäästi nivoa Alpha Omegan kreikkalaiseen tragediaan heittelemällä termejä luottaen katsojan tietämättömyyteen. Toisaalta ymmärrän tekijöitä, sillä tämän lyhytelokuvan kohdeyleisön tietous Kreikasta rajoittuu todennäköisesti siihen, että sieltä tulee jogurttia, jota vastaan me lähetämme Kreikkaan tukipaketteja.

Itse elokuvaan: Jaren naista vituttaa taas. Tällä kertaa aika helvetin paljon.. Jare ei tiedä voiko olla mitään muuta kuin mitä on, mutta sanoo että myös naisella on väliä. Tätä nainen eikä katsoja usko, koska Jare ei näyttele vakuttavasti. ”Sä oot oikeessa, mä oon väärässä. Sä oot oikeessa, mä oot väärässä. Sä oot oikeessa, mä oon väärässä.” Jare toistelee aivan kuin treenaten vuorosanojaan. Tämä selittyy sillä, että elokuvan leikkaaja on todennäköisesti löytänyt jotain elokuvaa kiinnostavampaa leikatessaan tätä kohtausta kasaan. Tätä suomalaisen dialogin riemuvoittoa kuvitetaan yökerhossa juhlivalla Jarella. Yökerhossa juhla-Jarea silti vähän harmittaa kaiken skumpan ja naisten keskellä. Jarella on sielu.

cheek10Yhtäkkiä Samuli Edelmann tulee Jaren viereen kyselemään rahoista. Sitten Jare näyttelee taas vähän huonosti ja sekös harmittaa Samulia ammatillisessa mielessä. Tämän jälkeen Jare saa videoviestin, jossa Jaren naista retuutetaan hiuksista ja lopuksi lyödään. Voi ei, selvästikin Jare on velkaa väärille ihmisille ja hänen kimppuunsa hyökätään lähimmäisten kautta. Nyt Jarea harmittaa, mutta juuri minkäänlaista tunnereaktiota ei silti synny.

Omega – exode

Exodella ilmeisesti tarkoitetaan kreikkalaisen tragedian päättävää, viimeistä näytöstä, joka oikein kirjoitettuna on kreikaksi exodos ja suomeksi eksodos. En tiedä mitä kieltä exode on, mutta ilmeisesti jälleen kerran tekijät luottavat yleisönsä tietämättömyyteen.

Exode alkaa kun Jare ajaa autolla pitkin öistä Helsinkiä. Väliin leikkaantuu kuvia Jaresta pelaamassa korttia Juha Veijosen kanssa. Voisikohan tämä olla Solar Filmsin tuottama elokuva? Ainakin näyttelijävalintoja silmällä pitäen tämä ei ole yhtään huonompi arvaus. Jare pelaa upporikasta ja rutiköyhää laittamalla all in. Muut pöydässä istuvat pelaajat foldaavat, mutta Juha katsoo Jaren bluffin ja laittaa myös all in. Jarella on yksi kortti, Juhalla kaksi, you do the math. Jare häviää taas, eikä Juha jaksa enää pelata. Vituiksi meni.

Jotenkin samaan aikaan Jare on jossain Kalasataman metroaseman läheisyydessä tekemässä vaihtokauppaa. Koviksilla on Jaren nainen, Jarella ei ole kuin tyhjät kassit. Sitten tapahtuu jotain yllättävää, Jare ei ammukaan koviksia hautoihin, vaan menee itse naisensa tilalle. Jaren nainen menee Jaren autoon, Jare menee kovisten autoon. Tunnelma tiivistyy. Samuli Edelmann valelee kovisten auton bensalla Jaren istuessa coolina takapenkillä. Samuli sytyttää bensavanan ja- Mitä vittua?! Ruutu muuttuu mustaksi ja äänet häviävät. Videossa on selvästi jotain häikkää ja nojaudun eteenpäin katsoakseni pyöriikö video edelleen, mutta sitten: BUUM! Kovisten auto räjähtää.
cheek9
Jaa, kyseessä olikin ns. tehokeino. Oikeista elokuvista tuttu kikka, kun tunnelmaa nostatetaan musiikin ja kuvakerronnan avulla, kunnes juuri ennen räjähdystä äänet katoavat näin tehostaen itse räjähdyksen tehoa. Oikeissa elokuvissa juuri ennen räjähdystä ei vaan leikata mustiin ja siihen on syynsä. Mutta nyt on Cheek kuollut ja lopputekstit voivat alkaa.

Phi – perílipsi

En oikein tiedä mitä tämä Alpha Omega yritti kertoa. Ehkä sen, että peliriippuvuus on vakava asia tai sitten sen, että Cheekinä olo ei ole helppoa. Se on ainakin varmaa, että Cheekin naisena oleminen on ihan vitun perseestä. Alpha Omegan focuksessa ei ole tarina, kaunis kuva tai tunnelma, vaan Cheek, Cheek ja Cheek.

cheek4En myöskään tiedä miksi tämä on edes tehty. Mikäli tämän oli tarkoitus jollain tavalla markkinoida Cheekin Alpha Omega-kiertuetta, kuten olen kuullut, en tiedä miten se siihen liittyi. Tätä on vaikea kutsua rehellisesti edes lyhytelokuvaksi, tämä tuntuu enemmän Cheekin henkiseltä masturboinnilta. Ehkä ajatus on syntynyt jossain high-life-yökerhossa, minne se olisi omasta puolestani myös saanut unohtua.

Jos haluat itse katsoa elokuvan ja tehdä omat johtopäätöksesi, klikkaa tästä.