!! VAROITUS !!

Mikäli et ole nähnyt viimeisimpiä James Bondin edesottamuksia valkokankaalla, ja haluat välttyä juonipaljastuksilta, lopeta lukeminen tähän. Kiitos.

spectre

Kävin katsomassa uuden 007-filmatisoinnin, Spectren, sen ensi-iltaviikonloppuna. Ennen kuin lyttään elokuvan, haluan kertoa miksi olen pitänyt Daniel Craigin Bondeista ja mikä meni vikaan.

Maailman tunnetuin salainen agentti

James Bond, Brittien tiedustelupalvelu MI6:n agentti 007. Mies jolla on lupa tappaa ja lupa tulla tapetuksi, juo mieluusti vodkamartininsa ravistettuna, ei sekoitettuna. Kaikki tuntevat hänet. Eikä mikään ihme, sillä ensimmäinen virallinen Bond-elokuva Dr. No näki päivänvalon vuonna 1962, yli 50 vuotta sitten. Sittemmin Bond on ehtinyt seikkailla valkonkankaalla parisenkymmentä kertaa, ensi-iltaan juuri saapunut Spectre on 24. Bond-filmatisointi.

Bondin hahmo perustuu brittiläisen kirjailijan, Ian Flemingin luomaan hahmoon, joka seikkaili kirjan sivuilla ensimmäistä kertaa vuonna 1953 ilmestyneessä romaanissa Casino Royale. Fleming kirjoitti yhteensä kaksitoista Bond-romaania ja kaksi novellikokoelmaa. Jokaisen teoksen nimeä on käytetty elokuvan nimenä, joskin adaptaatiot ovat olleet hyvin vapaita: esim. Kuuraketti kirjaa ja elokuvaa yhdistää lähinnä se, että molemmissa tarinoissa on raketti.

Bond-elokuvilla on tietty kaava, jota vuosien varrella on vaalittu tarkasti. Bond joutuu aina kiperiin tilanteisiin mitä eksoottisemmissa paikoissa ympäri maailmaa, häntä vastassa on vallanhimoinen, enemmän tai vähemmän hullu rikollisnero, joka uhkaa maailmanrauhaa. Pelastaakseen päivän, Bondilla on terävän älynsä ja nopeiden refleksiensä apuna Q:n antamia, mitä erikoisempia teknisiä vempaimia: krokotiili laser-säteen ampuva rannekello, sukellusveneeksi muuttuva auto, rakettireppu, you name it. Meininki on hyvin korkealentoista ja kun pahiksia ei ole ympäristössä, Bond keskittyy yleensä juopotteluun ja naisten kaatamiseen.

Vuonna 1995 nimiroolissa nähdyn Pierce Brosnanin aikana Bondit kokivat aikamoisen inflaation, kun pilke silmäkulmassa pökkelöivä James Bond toikkaroi näennäisesti aina vain mielikuvituksellisimmissa seikkailuissa. Tuolloin Bondeja vaivasi sama kuin muitakin vuosituhannen vaihteen toimintaelokuvia: cgi-tehosteet olivat kehittyneet sen verran hyviksi – ja halvoiksi – että niillä pystyi tekemään ”melkein mitä vain”, enää mielikuvitus oli rajana. Tästä syystä toimintaelokuvissa alettiin panostamaan juonen ja asenteen sijaan isompiin räjähdyksiin ja erilaisiin tehostekohtauksiin, joiden tekeminen aikaisemmin oli ollut, jos ei mahdotonta, niin ainakin hyvin paljon vaikeampaa ja kalliimpaa. Bondeista tuli hengetöntä bulkki-actionia, tusinatavaraa.

Bond on aina tunnettu toinen toistaan mielikuvituksellisimmista vempaimista, mutta elokuvassa Kuolema saa odottaa nähty näkymätön auto oli jo kaiken huippu. Samassa elokuvassa on myös pahis, jolla on onnettomuuden jäljiltä timantteja naamassa. Näkisin että tietty lakipiste oli saavutettu ja Bond oli tullut tiensä päähän; tässä nähtyä olisi vaikea ylittää ettei se menisi totaalisen naurettavaksi pelleilyksi.

Samana vuonna kuin Kuolema saa odottaa ilmestynyt, Matt Damonin tähdittämä Medusan verkko päivitti agenttiseikkailut 2000-luvulle osoittaen että valtion salaisen asiamiehen seikkailut voivat olla myös vakavamielisempiä, aikuisille suunnattuja elokuvia. Näkisinkin, että juuri Medusan verkko ja sitä seuranneet kaksi jatko-osaa muurasivat pohjaa James Bondin uusiutumiselle: Casino Royalelle.

Casino Royale – 007 luo nahkansa

Casino Royale on mainio Bond-franchisen reboot, joka seuraa yllättävän uskollisesti alkuperäismateriaalia, ensimmäistä Bond-kirjaa, ja onnistuu tuomaan tarinan uskottavasti 2000-luvulle. Vaikka Casino Royalea aikaisemmat Bondit ovat liittyneet toisiinsa hyvin löyhästi, tässä vaiheessa pöytä raivattiin totaalisesti, kun jo elokuvan alkukohtauksessa käy ilmi, että Bond on vasta saanut 00-statuksen. Casino Royale ikään kuin sijoittuu kaikkia aikaisempia Bond-filmatisointeja edeltävään aikaan.

Casino Royalessa elokuvan pääantagonistin Le Chiffren (aina loistava Mads Mikkelsen) motiivit ovat uskotavia ja tuntuvat Bond-maailmassa jopa äärirealistisilta. Lapsellisia erikoisvimpaimia ei nähdä, toiminta on likaisempaa, särmikkäämpää ja uskottavampaa, ja mikä tärkeintä: Bond ei ole enää havoittumaton. 007 näytti kasvaneen ja muuttuneen ensinnäkin synkemmäksi ja samalla vakavasti otettavaksi toimintaelokuvaksi.

Casino Royalea seurasi edeltäjäänsä selvästi heikompi Quantum of Solace, joka jatkoi tarinaa lähes suoraan siitä pisteestä, mihin Casino Royale päättyi. Heinoa! Sama juoni jatkui ja sitä yritettiin syventää; näin jo jatkumon, joka lupaili suurempaa kokonaisuutta. Quantum of Solacen keskinkertaisuudesta huolimatta jäin innolla odottamaan seuraavaa osaa, jotta näkisin kuinka Bond selvittää tiensä paljastaakseen mikä helvetti on tuo mystinen terroristijärjestö Quantum.

Paluu juurille

Kun Quantum of Solacen seuraajaan kiinnitettiin ohjaajaksi Sam Mendes, innostuin hieman. Mies oli kuitenkin ohjannut sellaisia elokuvia kuin American Beauty, Merkijalkaväen mies sekä Matkalla Perditioniin. Ainakin uuden Bondin draamapuoli saisi uutta potkua ja hahmo mahdollisesti syvyyttä, ainakaan ohjaajan taidoista se ei jäisi kiinni.

Sitten se tuli, Skyfall, 23. Bond-elokuva, joka tuntui unohtavan täysin kahden aikaisemman elokuvan tapahtumat. Kuvioihin tuotiin myös mielipuolinen, koston riivaama super-rikollisnero, joka piileskelee pienellä aavekaupunkisaarella. Aika makaaberia menoa, kuten vanhoissa Bondeissa. Toisin sanottuna Skyfall tarjosi juuri niitä elementtejä, joita en halunnut nähdä modernissa Bondissa. Onneksi Skyfall oli elokuvana oikeasti hyvä, joten uskalsin jäädä odottamaan toiveikkaana 24. Bond-filmatisointia.

Skyfallia seurasi Spectre, elokuva jonka nimi ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Jokainen, joka vähänkin tuntee Bondeja, osasi päätellä, että nyt tulisi elokuva jossa vihdoin esiteltäisi Bondin arkkivihollinen, Spectre-rikollisjärjestö ja sen johtaja Ernst Stavro Blofeld. Spectressä Mendes jatkoi Skyfallin viitoittamaa tietä ja meni niin syvälle Bondin juurille ja ”syvimpään olemukseen”, että oikein pahaa tekee. Toiminta oli entistä lennokkaampaa ja muutenkin elokuva palasi henkisesti jonnekin 70-luvun tietämille. Enää puuttui pökkelö huumori ja näkymätön auto, metallisilla peukalonkynsillä varustettu apupahis kun oli pestattu mukaan.

Spectren alkukohtauksessa käydään pitkästyttävä mittelö lentävän helikopterin kyydissä.
Spectren alkukohtauksessa käydään pitkästyttävä mittelö lentävän helikopterin kyydissä.

Mustekalan näköinen pannukakku

Spectre alkaa upeasti ja suurella ammattitaidolla toteutetulla long takella. Se oli kaunista katseltavaa. Sitten alkaakin toiminta, joka muuttuu löysäksi hyvin nopeasti. Kertoo elokuvasta jotain, mikäli katsoja menettää mielenkiintonsa jo ennen alkutekstejä. Sama meno jatkuukin läpi elokuvan ja lopputekstien rullatessa mielessäni heräsi kysymys, mistä Spectre oikein kertoo? Ensimmäisen katsomiskerran jälkeen tuntuu siltä, ettei se kertonut oikein mistään. Kaikki mitä näin oli täysin yhdentekevää. Nyt mentiin eksoottisesta paikasta toiseen ja kaikkialla vähän tapeltiin, ajettiin jotain takaa ja pistettiin paikkoja paskaksi. Monia juonellisia asioita alleviivattiin ja suorastaan hierottiin katsojan naamaan, mikä kertoo juonen ohuudesta. Luotettiinko tässä liikaa Spectren ja Blofeldin voimaan? Aivan kuin elokuvan tekijät olisivat hätäpäissään lyöneet tämän kortin pöytään, koska heillä ei ollut tarjota mitään muutakaan. Spectren kuvausten alussa vuoti tieto, ettei käsikirjoitukseen oltu täysin tyytyväisiä ja että tuottajat halusivat muuttaa elokuvan banaalin lopun. Ikävä kyllä mitään radikaaleja muutoksia ei ole tapahtunut, vaan elokuvan loppu on noloa ja katsojaa aliarvioivaa kurapaskaa.

Kuva ja ääni ovat kaunista, mutta sisältöä Spectrestä on turha etsiä. Craigin tulkinnasta puuttuu intensiivisyys ja Christoph Waltz vetää roolinsa samoilla maneereilla kuin kaikissa muissakin elokuvissa, joissa olen hänet nähnyt. Hans Landa is back, and now he’s more boring than ever. Loppujen lopuksi Spectre on niin huono elokuva, etten yhtään ihmettele, miksi Daniel Craig haluaa pois Bondin roolista.

Kaikki se, mikä teki Casino Royalesta mielenkiintoisen ja kiehtovan, loistaa Spectressä poissaolollaan.