!! VAROITUS !!

Sisältää juonipaljastuksia elokuvasta Samurai Rauni Reposaarelainen.

Suomalainen elokuva elää ja voi hyvin. Suuret massat käyvät katsomassa Luokkakokouksen jatko-osaa ja muita tutuilla kasvoilla markkinoitavia elokuvia – onneksi myös marginaalisempaa kotimaista elokuvaa päätyy teattereihin. Olen itse enemmän kiinnostunut tästä marginaalista, kokeilevammasta ja vähemmän suurta yleisöä kosiskelevasta kotimaisesta elokuvasta, jota myös Mika Rätön ohjaama Samurai Rauni Reposaarelainen edustaa. Kyseessä onkin valtavirtaelokuvaa vaikeampi teos, joka vaatii katsojaltaan enemmän kuin istumista paikoillaan ja valkokankaalla nähtyjen tapahtumien sisältämistä. Ei, Samurai Rauni Reposaarelainen kutsuu alusta asti pohtimaan ja analysoimaan. Se ei ole viihdettä, vaan taidetta. Ja hyvä niin, sillä tällaista elokuvaa kotimainen elokuvakenttä kaipaa enemmän.

rauni-mika-ratto

Rauni Reposaarelainen on samurai, joka joutuu salamurhayrityksen kohteeksi. Raunin hengiltä haluaa salaperäinen pseudonyymi Häpeekyynel, jonka todellisen henkilöllisyyden selvittääkseen Raunin on tapettava yllättävän iso osa Meri-Porin väestöstä. Alkaa matka, jonka aikana tapetaan, ryypätään ja nussitaan – lähinnä elokuvan nimihenkilön toimesta.

Näennäisesti itämaista samuraifilosofiaa ja suomalaista inhorealismia yhdistävä elokuva on hämmentävä sekä visuaalisesti että sisällöllisesti. Alkukohtauksen perusteella oletin elokuvan olevan Turkan viitoittamalla tiellä räkä poskella saastassa pyörimistä ja meuhkaamista, mutta juuri ennen loppuhuipennusta tajusin tuijottavani yllättävänkin filosofista taideteosta. Rätön tyylissä on jotain halosmaista, eivätkä viittaukset Jodorowskyyn ole kaukaa haettuja. MoonTv:lle tekemässäni Totuus elokuvasta -ohjelmassa vieraanani ollut elokuvaohjaaja Jarno Harju julistikin Samurai Rauni Reposaarelaisen olevan Suomen El Topo (1970).

Elokuva perustuu porilaisen taiteilijakollektiivin, Modernin Kanuunan, vuonna 2010 kantaesityksensä saaneeseen samannimiseen tragikoomiseen näytelmään. Näytelmä on paremmin muusikkona tunnetun Mika Rätön käsialaa, joka myös ohjasi elokuvan ja näytelee sen pääosaa. Elokuvan tuotti niin ikään Moderni Kanuuna ja sen levityksestä vastaa kainuulainen Black Lion Pictures, johon palaan vielä myöhemmin.

Samurai Rauni Reposaarelainen sai kriitikoiden keskuudessa hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Osa pitää sitä mestariteoksen, osa taas haukkuu sen syvimpään helvettiin tekotaiteellisena paskana. Ottamatta kantaa siihen, kumpaa tämä elokuva edustaa, on todettava, että näin paljon mielipiteitä jakava teos ei voi olla merkityksetön.

raunin-arvostelut

Taide ja raiskausnarratiivi

Varsinaisten elokuva-arvostelujen ulkopuolelta silmiini on osunut etenkin elokuvan raiskauskuvastoon kohdistuvaa keskustelua ja kauhistelua. Erään kaverini Facebook-seinällä todistin jopa keskustelua, jossa elokuva tuomittiin näkemättä pelkästään yhden teosta käsittelevän blogikirjoituksen perusteella. Blogissa pureuduttiin elokuvan naiskuvaan ja esitettiin sen raiskauskohtaukset ”vahingollisena ja täysin tarpeettomana” sekä heitettiin ilmoille kysymys: onko raiskauksen esittäminen tässä elokuvassa tarpeellista?

Mielestäni on. Tai paremminkin, miksei olisi?

Rauni on kusipää ja huono ihminen, joka sekoilee ja terrorisoi yhteisöä jossa asuu. Hän on läpeensä huono ihminen, joka vain oikeuttaa itselleen käytöksensä juomalla viinaa ja syyttämällä viinapiruja siitä, että on persoonana oikeasti ihan perseestä. Tähän samaan tuntuu uskovan niin Raunin koko suku kuin muutkin tutut ja kylänmiehet. Varmasti tuttu ilmiö monelle suomalaiselle; viinaan menevä setä sekoilee kylillä viinapäissään tai naapuri, joka kännissä hakkaa (ja mahdollisesti raiskaa) vaimoaan. ”Ihan hyvä tyyppi se on, mutta viina vain ei oikein sovi sille.” Ja miksi raiskaus? Koska lyöminen, tai edes murhaaminen, ei kerro niin paljon hahmon sisimmästä kuin raiskaus. Pahemmaksi olisi voitu vetää enää sijoittamalla naisen tilalle kohteeksi lapsen.

Kysymys ei kuulu onko tämä kuvasto tarpeellista, sillä ohjaajan mielestä se selvästi on. Oikea kysymys kuuluu: miksi se on tarpeellista?

Elokuvan aloittavassa kohtauksessa Rauni raiskaa naisen. Rauni ei kuitenkaan ole pimeydessä vaaniva puskaraiskaaja, vaan hän selvästi tuntee uhrinsa entuudestaan. Kohtaus alkaa leikkimielisesti, aivan kuin nuoren parin esileikkiä muistuttavalla hippaleikillä. Molemmat osapuolet ovat mukana tässä seksuaalisesti jännittyneessä hetkessä. Rauni kuitenkin haluaa enemmän kuin mihin nainen on halukas, eikä ota eitä vastauksena. Oppikirjaesimerkki date rapesta. Reposaaressa asuva Rauni ei ole pelkkä kuvitteellinen hahmo, se on heijastus todellisuudesta.

rauni-vokottelee-reetta-geishaa-reetta-turtiainen-mika-ratto

Koen itse, ettei taiteen tulisi heijastaa pelkästään taiteen tekijöiden ja kuluttajien asenteita ja maailmankuvaa, vaan sen pitäisi tutkia maailmaa ja esitellä sen eri puolia. Taiteen tulisi herättää ajatuksia ja keskustelua, pohdintaa siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Tämäkin teos on osa kulttuurihistoriaa ja peilaa maailmaa jossa elämme juuri nyt. Taidetta saa kritisoida ja on tervetullutta nostaa esiin kysymyksiä, jotka kyseenalaistavat taiteilijoiden valintoja, mutta muuttaako se lopulta mitään, mikäli Pekka ja Pätkä eivät saa olla enää neekereitä?

Itse en näe vahingollisena tai varsinkaan tarpeettomana elokuvan valitsemaa tapaa esitellä sen protagonisti. Se tekee tehtävänsä tehokkaammin kuin mikään muu mieleeni tuleva ratkaisu. Se myös tehostaa elokuvan päämäärää, sillä onhan kyseessä lopulta Raunin matka minuuteen ja häpeään, ja katharsikseen.

Suomalaisen elokuvan musta lammas

Samurai Rauni Reposaarelaisen kotimaisena levittäjänä toimii Miika J. Norvannon luotsaama elokuvatuotanto- ja levitysyhtiö Black Lion Pictures. Kyseinen yhtiö tekee merkittävää työtä, sillä se tuottaa ja levittää kotimaisia elokuvia, jotka muuten jäisivät vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi Miika Ullakon ohjaama, vain 10 000 euron budjetilla tuotettu indie-elokuva Mitä meistä tuli (2009) sai teatterilevityksen Black Lionin ansiosta. Lopulta elokuva sijoittui toiselle sijalle yleisöäänestyksessä vuoden 2010 Jussi-gaalassa, jolloin yleisö-Jussin vei Aleksi Mäkelän ohjaama Rööperi (2009), jonka budjetti oli yli satakertainen Ullakon elokuvaan verrattuna.

Mitä meistä tuli ja Samurai Rauni Reposaarelaisen lisäksi Black Lion on tuottanut ja/tai levittänt sellaisia suurempaakin huomiota saaneita elokuvia kuten Anselmi – Nuori ihmissusi (2014), Bunny the Killer Thing (2015) sekä ensi vuonna ensi-iltansa saava, ensimmäinen suomalainen supersankarielokuva Rendel.

Suomalainen elokuva elää oikeastaan Suomen Elokuvasäätiön (SES) varassa. Esimerkiksi vuonna 2015 ilmestyneen Luokkakokouksen kokonaisbudjetiksi on ilmoitettu 1 281 500 euroa, joka on aika normaali kotimaisen elokuvan budjetti tänä päivänä. Elokuvaa SES tuki yhteensä 795 115 eurolla, joka on budjetista reilusti yli puolet. Suurin osa kotimaisista elokuvista, jotka eivät saa SES:n tukea, eivät päädy tuotantoon. On huomionarvoista, että Black Lion on saanut SES:n tuotantotukea ainoastaan kahteen elokuvaan, yhteensä 15 000 euroa. Siltikin yhtiö puskee ulos mielenkiintoisia elokuvia vuosittain. Nykyään Black Lion Pictures onkin minulle syy mennä katsomaan elokuva. Samurai Rauni Reposaarelaisen lisäksi suosittelen vahvasti tarkastamaan myös Black Lionin tuottaman inhorealistisen draaman Äpärä (2016). Vaikka elokuva kärsii debyyttiohjauksen ongelmista, kyseessä on vahva, erilainen ja ennen kaikkea yllättävä elokuva. Elokuva joka valaa uskoa kotimaisen elokuvan tulevaisuuteen.

Tällaisia toimijoita tarvitaan lisää.