Netti on pullollaan erilaisia elokuva-aiheisia blogeja, vlogeja ja ties mitä. Suurin osa niistä on sisällöltään täysin yhdentekevää, persoonatonta paskaa, eivätkä ne tarjoa mitään uutta näkökulmaa käsiteltäviin aiheisiin. Tästä syystä päätin listata ne kotimaiset leffa-aiheiset vlogit, joita kannattaa seurata. Valitettavasti lista on lyhyt:

CAMICE

Karo von Rutenhjelmin luotsaama CamIce tuottaa suht monipuolista leffa-aiheista sisältöä. Kieli poskessa tehdyt Karon katkerat leffa-arvostelut keskittyvät vähemmän tunnettuihin, älyvapaisiin elokuviin, joita myös käsitellään aika älyvapaalla asenteella. Karolla on sana hallussa ja leffoja käsitellään niiden arvoisella pieteetillä. Ajoittain näissä arvosteluissa on vivahteita James Rolfen tavasta käsitellä pelejä Angry Video Game Nerdissä. Faktaa ja huumoria hyvässä balanssissa.

CamIce tekee myös journalistisella otteella tehtyjä reportaaseja mm. elokuvatapahtumista, joissa on onnistuttu hyvin vangitsemaan tapahtumien luonne, mutta keskitytään myös arvioimaan tarjontaa. Onpa CamIce käynyt vierailemassa kotimaisten indie-elokuvien kuvauspaikoillakin, joten tarjoa on monipuolista, johon tutustumiseen annan vahvan suosituksen.

Ongelma on kuitenkin se, että CamIce’n tuotanto on ripoteltu YouTubeen ja MoonTv:n sivuille, eikä kaikkia videoita löydy yhdestä ja samasta videopalvelusta. Onneksi CamIce’lta löytyy Facebook-sivut, jonne kaikki videot on linkitetty.

2 FAST 2 SERIOUS

Ihanat Ina Mikkola ja Katri Norrlin ovat kaksi media-alan ammattilaista, jotka vapaa-ajallaan tekevät nettiin leffa-aiheista sisältöä 2 Fast 2 Serious -nimellä. Käsittelyssä on kaksikon lempielokuvat ja -sarjat, joita ruoditaan asiaan kuuluvat rooliasut päällä. Videoissa käsitellään jo ilmestyneitä leffoja ja sarjoja sekä spekuloidaan tulevia tuotantoja. Etenkin Game of Thrones on saanut erityisen paljon huomiota.

Videoiden imu perustuvat paitsi itse asiaan, myös Inan ja Katrin persooniin. 2 Fast 2 Serious ei ota itseään liian vakavasti ja mimmit osaavat nauraa myös itselleen, mikä toimii ainakin itselleni ihan kympillä. Vaikka videot on kuvattu kylmän kaksiuloitteisessa ympäristössä valkoista seinää vasten, toimivat ne visuaalisesti, sillä Inan ja Katrin asuihin on panostettu, kuvaa piristetään video- sekä still-kuvilla ja leikkaus on jotain muuta kuin tylsän oppikirjan mukaista.

JAPEN LEFFAVLOGI

Viimeisin tuttavuuteni ja tällä hetkellä ehdoton suosikkini on Japen Leffavlogi, jossa pehmeä-ääninen Jape kertoo omia tuntojaan niin vanhoista kuin uusistakin leffoista. Videoissa Jape avaa myös mielipiteidensä taustoja kertomalla omasta lapsuudestaan, jolloin esim. He-Man ja Turtlesit olivat kova juttu. Arvioni mukaan olemme Japen kanssa suunnilleen samaa vuosikertaa ja katselemme elokuvamaailmaa aikalailla samasta vinkkelistä. Jape rakastaa elokuvia ja se paistaa läpi todella voimakkaasti. Etenkin Stallonen 70-vuotispäivänä julkaistu video oikein tihkuu väkevää miesrakkautta Sylttyä kohtaan.

Videoiden kuvapuolella näemme ainoastaan video- ja still-materiaalia käsiteltävistä aiheista, emmekä näe Japen naamaa kuin harvoissa vanhoissa lapsuusajan kuvissa. Japen ääni on silkinpehmeä ja miellyttävän rauhallinen kerronta ryyditettynä tiukalla faktalla tekee tästä hyvää iltasatumateriaalia vaikka omalle lapselle. Pakko arvostaa ja suositella kahden littipeukun voimin!

Siinä ensimmäinen katsaus niihin kotimaisiin leffavlogeihin, jotka ovat seuraamisen arvoisia. Mikäli Suomessa tehdään mielestäsi muitakin katsomisen arvoisia leffa-aiheisia vlogeja, kerrothan niistä kommenttiosiossa, kiitos.

Lopuksi: Koska näissä leffa-aiheisissa videoinstallaatioissa minulla on oma lehmä ojassa, mainitsen ne vain lyhyesti. Totuus elokuvasta käsittelee pääasiassa uusimpia leffateattereissa pyöriviä elokuvia tuoreeltaan heti katsomisen jälkeen mitään kaunistelematta tai sensuroimatta. Hikiset leffanörtit puristaa klassikkoleffat kompaktiin pakettiin ja höystää kokonaisuuden tiukalla knoppitiedolla ja paskalla huumorilla. Katso, häikäisty ja kommentoi!