Archives for Uutiset kotimaasta - Page 5
Agent Carter Suomen Netflixissä
Kyllä vain, Netflix tuuttaa Agent Carteria tuoreeltaan myös Suomen päässä. Tällä hetkellä katsottavana on seitsemän ensimmäistä jaksoa ja lisää on tuloillaan. Itse en ole jaksanut Agent of :istä innostua, mutta…
Unohdetut ovet avautuvat syväkirjaan
Aavetaajuuden sivustoltakin tuttu Minna Roininen on kirjoittanut nykyaikaisen version valitse oma seikkailusi -kirjasta. E-kirjakustantamo Kirjalabyrintti julkaisi Unohdetut ovet sekä normaalina e-kirjana että interaktiivisena kirjana, jossa lukijan valinnat vaikuttavat tarinan kulkuun. Kirja…
Eeppistä fantasiaa rahoitusta vailla Mesenaatti.messä
Yhteisörahoituspalvelu ä tuli vastaan mielenkiintoinen nuortenkirjaprojekti. Kirsi Salonen on kirjoittanut ja kuvittanut eeppisen fantasiaseikkailun ja kerää nyt rahoitusta sen julkaisuun. Itse tarina jää kuvailusta vähän hämäräksi, mutta maailmaa Salonen on…
Sarjakuva-Finlandia 2015
Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto jaetaan jo kahdeksannen kerran Tampere Kuplii - sarjakuvafestivaalilla maaliskuussa 2015. Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto jaetaan perjantaina 27. maaliskuuta 2015 klo Tampereen yliopistolla festivaalin tieteellisen sarjakuvaseminaarin Tampere Kuplii Goes Academicin yhteydessä. Vuoden 2015…
Johanna Sinisaloa Avaruus- ja seksimatkalla
Avaruus- ja seksimatka 2015 on Heurekaan, Gloriaan ja Korjaamolle levittäytyvä, neljän kokemuksellisen tapahtuman sarja, jossa pureudutaan kahteen elämän suurista mysteereistä: avaruuuteen ja seksiin. Tässä tieteen, taiteen ja journalismin sekametelisopassa on…
Karim Turusta maailmalle
Dystooppiseen Turkuun sijoittuva Karim-sarjakuva on nyt Kanadalaisen Under Belly Comicsin Kicksterter-projektina. Jos siis haluat Toni Kerosen ja Harri Honkalan ulkopuolisen englanniksi ja maailmalle, tilaa itsellesi sarjis tai vaikka huppari. Vaihtoehtoisessa…
RW Kustannus käyntiin Sandmanilla
Käännössarjakuvakentän tuore toimija, Italialaisen RW Edizionin Suomen osasto RW Kustannus aloitti komeasti julkaisemalla Neil Gaimanin Sandman-klassikon ensimmäisen osan Yösävelmiä ja alkusoittoja. Sandmanin ensimmäiset numerot ovat aiemmin ilmestyneet suomeksi Kalma-lehdessä 90-luvun…
Hankalaa olla jumala -elokuva valkokankaalla Helsingissä
Hankalaa olla jumala (Hard to Be a God, Трудно быть богом) on venäläisen mestariohjaajan Aleksei Germanin eeppinen scifi-elokuva, jossa elellään maan kaltaisella, pimeään keskiaikaan jämähtäneellä planeetalla. Käynnissä on jatkuva "harmaitten"…
Popcultin ohjelmakartta julki
Popcult Helsinki on Arcipelagonin ohella toinen ensi kesän isommista genrekulttuuritapahtumista. Tapahtuma järjestetään 25.– Kulttuuritalolla Helsingin Alppilassa, eli aivan tässä Aavetaajuuden naapurissa! Pari päivää sitten julkaistiin Popcultin ohjelmakartta. Luvassa on muun…
Atorox-äänestys tulee taas!
Turun Science Fiction Seura ry:n jakama Atorox on maamme vanhin tieteiskirjallisuuspalkinto. Se myönnetään vuosittain edellisen vuoden parhaalle ensimmäistä kertaa julkaistulle kotimaiselle science fiction- tai fantasianovellille. Atorox-voittaja valitaan yleisöäänestyksellä, johon kuka…