• Pornoa ja splatteria Radioteatterin tapaan – Pet Shop, 1. jakso

    Yle uusii Laura Gustafssonin Pet Shop -kuunnelmasarjan, jossa seurataan helleaallon kourissa kiemurtelevia itähelsinkiläisiä. Joku pyörätuolipotilas on kadonnut ja kuumuus saa ihmiset vauhkoiksi ja kiimaisiksi. Kuunnelman päähenkilöt ovat Kultakutri, Villikissa, Saatana ja Vartija.

    Kuunnelman esittelevä juonto kuvaa kuunnelmaa aikuisten kauhusaduksi. Ainakin ensimmäisessä jaksossa kauhuelementit ovat varsin vähäiset. Lähinnä keskitytään esittelemään hahmoja. Hieman yksinkertaiseksi tyylitelty Kultakutri on tympeän ja kontrolloivan Vartijan tyttöystävä, vaikkei pidä tätä suuressakaan arvossa. Mitä ilmeisemmin Vartijalla on jotain tekemistä kadonneen pyörätuolipotilaan kanssa. Muut henkilöt jäävät vielä tässä vaiheessa sivumaininnoiksi: Villikissa värjää tukkaansa, Saatana tyytyy kuulostamaan herra Ylpöltä.

    Teksti leikkii satujen muotokielellä, mutta tarina ei vaikuta ainakaan vielä erityisen satumaiselta, lähinnä seksuaalisuutta tihkuvalta realismilta, jota harkitusti rikotaan unikuvilla ja yliluonnollisilla hahmoilla.

    Äänisuunnittelu on dynaamista ja ekspressiivistä. Narraatio ja draamallinen kerronta vaihtelevat hyvällä rytmillä. Tarina käynnistyy rauhallisesti estellen henkilöt melko kirjalliseen tyyliin. Itse juoni ja tarinan varsinainen ristiriita antavat vielä odottaa itseään.

    Ehkä ne porno ja splatteri vielä sieltä tulevat, eli seuraavaa jaksoa odotellessa.

    Kuuntele Pet Shop Areenasta. Kuunteluaikaa kaksi kuukautta.
    Kuva: Pauli Boström, Yle Kuvapalvelu

     

  • Kuunnelman murros

    Audiodraama – eli kuunnelma – on viime vuosiin asti ollut lähes yksinomaan radiodraamaa. Jonkin verran Radioteatterin kuunnelmia on voinut lainata kirjastoista, mutta käytännössä kuunteleminen on tapahtunut radion välityksellä. Kuunnelmat ovat siis olleet osa radion ohjelmavirtaa ja niitä on kuunneltu pääasiassa samalla tavalla kuin muitakin radio-ohjelmia, eli tiskipöydän kulmalla nököttävästä pienestä monovastaanottimesta. Tämä on väistämättä latistanut kuunnelmien stereokuvan ja dynamiikan sekä tehnyt niistä lähinnä taustaääntä, jota kuunnellaan kotitöiden ja muun puuhastelun ohessa.

    Perinteisesti radiota kuunnellaan silloin kun satutaan olemaan radiollisessa tilassa. Televisiosta poiketen radiokuuntelijat hakeutuvat harvemmin radion ääreen tiettyyn aikaan kuunnellakseen tiettyä ohjelmaa. On sattuman kauppaa, mitä radiosta sattuu kulloisenkin tiskaussession tai autoreissun aikaan tulemaan.

    Elokuvan tai tv-draaman katseluun verrattuna radiodraamaa vaatii enemmän keskittymistä. Siitä puuttuu näköaistin vangitseva ulottuvuus. Näkö on ihmisen ensisijainen aisti ja elävä kuva vangitsee mielenkiinnon lähes väkisin. Kuunnelman kohdalla visuaalisuus syntyy kuuntelijan mielessä. Kuuntelijan täytyy aktiivisesti luoda draaman maailma mielikuvituksessaan ääni-informaation pohjalta. Kuunnelma ikään kuin valmistuu vasta kuuntelijan mielessä. Ennen mielikuvituksen prosessointia kuunnelma on pelkkää ääntä, kunnes tilavaikutelmat, maisemat ja henkilöt piirtyvät kuuntelijan mieleen luoden kokonaisen maailman.

    Kuuntelijan aktiivisen roolin takia kuunnelmaa on pidetty draaman muodoista intiimimpänä. Kuunnelma ikään kuin keskustelee kuuntelijan mielikuvituksen kanssa ja hennoinkin kuiskaus ja lehden rasahdus ovat merkityksellisiä draaman elementtejä. Kuunnelmaa ei katsella ulkopuolelta kuten teatteriesitystä tai elokuvaa, vaan kuunnelmassa ollaan sisällä tilanteissa, jopa henkilön päässä. Monet kuunnelmakirjailijat kirjoittavat esiin hahmojen sisäisen monologin, jolloin kuuntelija kuulee jopa hahmon ajatukset.

    Visuaalisuudesta vapautuminen tarkoittaa myös ruudun äärestä vapautumista. Kuunnelmaa voi kuunnella lähes missä tahansa milloin tahansa, kunhan riittävä keskittyminen on mahdollista. Nykyteknologia mahdollistaa mobiilin kuuntelun entistä vapaammin. Uudet levitysalustat suosivat kuuntelua liikkuessa tai muun tekemisen ohessa. Kuuntelu ei kuitenkaan ole enää satunnaista. Jos ennen radio pauhasi lähinnä taustahälynä muun tekemisen ohessa, on draaman kuuntelu nykyään tietoinen valinta, ja oheistoiminta valikoituu niin, ettei se häiritse liikaa kuuntelua. Jos ympäristö alkaa häiritä liikaa, on kuuntelu vaivatonta keskeyttää ja jatkaa myöhemmin.

    Kuuntelu tapahtuu entistä useammin kuulokkeilla, mikä mahdollistaa syvemmän immersion, intiimiyden ja äänenlaadun. Stereokuva mahdollistaa lähes kolmiulotteisen äänimaailman luomisen.

    David Goehring – https://flic.kr/p/359VMi – CC BY 2.0

    Uudet podcasteille ja äänikirjoille luodut levitysalustat mahdollistavat audiodraaman levittämisen ennennäkemättömällä tehokkuudella. Yle Areenassa, vastaavissa ulkomaisissa palveluissa ja podcast-palveluissa on kuunneltavissa enemmän kuunnelmia kuin koskaan aikaisemmin. Suomessa audiodraama ei ole vielä murtautuneet Ylen ulkopuolelle, mutta sekin on vain ajan kysymys.

    Audiodraaman uusi kultakausi on käsillä.