the-lure

Olemme keskellä jonkinlaista myyttien modernisoinnin uutta aaltoa. Ainahan sellaista konseptia hyödyntäviä elokuvia jostain nousee pinnalle, mutta viimeinen vuosikymmen on suorastaan tulvinut uudelleentulkintoja. Norjasta tulivat Trolljegeren ja Thale, Tanskasta The Caretaker’s Tale, Hollannista Borgman, Sveitsistä Sennentuntschi ja Suomestakin sentään Sauna sekä Rare Exports, ja nämä olivat vasta eksplisiittisimmät esimerkit – eikä lähdetä nyt Aasiaan asti, saati Amerikkaan, jossa kukoistaa hyvin erilainen folklore, sekoitus nuoren yhteiskunnan ahdistusta ja ikivanhan alkuperäiskansan maailmanselityksiä.

Itä-Euroopan rikas kansanperinne mahdollistaa myös monenlaisten kansallisten kipukohtien ruotimisen. Puolalainen, Agnieszka Smoczyńskan ohjaama The Lure sijoittaa viime vuoden R&A-hitin, unkarilaisen Liza, The Fox-Fairyn tapaan värikkään mutta synkkämielisen satunsa Neuvostoliiton aikaan. Tässä ei ole mitään sattumaa. Nämä eivät ole iloisia maailmoja iloisina aikoina. Ne alkavat kuitenkin olla jo tarpeeksi kaukana meistä, ja niiden muisto hiipuu nopeasti, aivan kuin visuaalisesti vaikuttavat REM-unet heräämisen jälkeen. Ne ovat nuorelle polvelle moneen kertaan kuultuja tarinoita, osittain epätodellisia. Elämä on rakennettu niiden perustuksille vaikkei niitä enää näe.

Smoczyńska kertoo kauhua ja kabareeta yhdistelevän sadun merenneidoista, jotka siirtyvät kosteasta kodistaan showbisnekseen, epämääräisen yökerhon palkkalistoille laulamaan ja strippaamaan. Siskokset Kulta ja Hopea ovat diskon ja halvan erotiikan maailmassa kuin, no, kalat vedessä. Miehiä laulullaan turmioon houkutteleville seireeneille ei soveliaampaa työtä voisi löytyä, joten jo konsepti ansaitsee täydet pisteet. Ennalta-arvattavasti ihmisten maailma on verta janoavia merenneitojakin armottomampi, mikä mahdollistaa draaman rakentumisen kauhuen vetäytyessä taka-alalle.

The Lure on pitkälti feministinen modernisointi, joka onnistuu sekä antamaan päähenkilöilleen persoonallisuuden ja toimijuuden että kuvaamaan heidät eräänlaisina voimattomina ideoina mieskatseen keskiössä. Sadut vaativat sääntöjä, joiden rikkomisesta seuraa ankara rangaistus. Tähän vertautuvat myös naisille asetetut roolit. Roolin vaihtaminen on vaarallista, ja onnelliset loput jaetaan ylhäältä päin vain kaavojen mukaan käyttäytyville.

Kuten muutkin kuvaillun uuden aallon edustajat, The Lure välttelee eeppisyyttä: se on henkilökuvausta (vaikka henkilö ei teknisesti ottaen olisikaan ihminen) läheltä ja lyhyesti. Vieras ja kumma tuodaan arkipäiväämme mutta samalla myös arkipäiväistetään. Merenneidot toivovat asioita, suunnittelevat, tuntevat kateutta, vihaavat, rakastavat ja tekevät typeryyksiä kuten ympäröivät ihmiset. Elokuva edustaa näkökulmaa, jossa yliluonnolliset olennot ovat ihmisyyden peili, eivät häiriö. Ne eivät niinkään aiheuta ilmaantumisellaan muutosta ympäristössä (mikä on tyypillistä kauhulle), vaan yrittävät enimmäkseen vain selviytyä sen keskellä.

Elokuvan tunnollisesti toteutettu kasariestetiikka on osa myyttiä kadonneesta ajasta. Se miellyttää, vaikka ei olekaan samalla tavalla unohtumattomasti ylilyötyä kuin Liza, The Fox-Fairyn häiriintynyt pikaruuan ja pastellivärien maailma. Vähäeleiseksi elokuvaa ei voi haukkua, sen takaavat lukuisat musiikkinumerot. The Lure on villi ja hellästi kiero.

The Lure Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla Helsingissä perjantaina 16.9., tiistaina 20.9. ja lauantaina 24.9.

https://i1.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2016/09/the-lure.jpg?fit=1024%2C428https://i1.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2016/09/the-lure.jpg?resize=150%2C150Toni SaarinenElokuva-arvostelutPoiminnatAgnieszka Smoczynska,elokuvat,fantasia,hiff,kauhu,puolaOlemme keskellä jonkinlaista myyttien modernisoinnin uutta aaltoa. Ainahan sellaista konseptia hyödyntäviä elokuvia jostain nousee pinnalle, mutta viimeinen vuosikymmen on suorastaan tulvinut uudelleentulkintoja. Norjasta tulivat Trolljegeren ja Thale, Tanskasta The Caretaker’s Tale, Hollannista Borgman, Sveitsistä Sennentuntschi ja Suomestakin sentään Sauna sekä Rare Exports, ja nämä olivat vasta eksplisiittisimmät esimerkit –...