Kuun pimeä puoli – Suomalaisia ihmissusinovelleja (toim. Juri Nummelin, 352 s., 2013)

Kuun_pimea_puoli

Juri Nummelin on tehnyt arvokasta kulttuurityötä toimittamalla kauhukirjallisen kulttuurin perushirviöistä kotimaisten kirjoittajien voimin antologioita. Tuhansien zombien maa -kokoelmassa oli kattaus kotimaisia zombie-tarinoita, Verenhimo-antologiassa käytiin läpi vampyyrit ja nyt on koittanut ihmissusien vuoro. Lähdetäänpä kurkkaamaan, mitä Kuun pimeä puoli meille tarjoaa.

Ihmissusi on hyvin yleinen otus suomalaisessa ja ylipäätäänkin itämerensuomalaisessa kansanperinteessä, joten on suoranainen ihme, ettei tällaista antologiaa ole aikaisemmin julkaistu. Siinä mielessä tällaiselle kokoelmalle onkin ollut tilaus. Toimittaja Nummelinin esipuheessa käydään läpi ihmissusien esiintymistä kirjallisuudessa ja elokuvissa, Merja Leppälahden lyhyessä artikkelissa puolestaan kerrotaan ihmissusista kansanperinteessä. Ne ovat hyvä lisä novellikokoelmaan, ja tarjoavat paljon sellaisia tiedonmuruja, jotka kiinnostanevat sellaisia lukijoita, jotka eivät näihin aihepiireihin ole aiemmin liiemmin tutustuneet.

Ensialkuun on sanottava, että antologiaksi tämä on todella laaja ja massiivinen. Novelleja on paljon, ja tuntui, että osa oli vieläpä hyvin samankaltaisia, joten kirjaa piti lukea monen päivän ajan, pienissä osissa. Muuten näin suureen otantaan olisi päässyt tulemaan turtumus, eikä novelleista olisi saanut niin paljoa irti. Siltikin tuntuu, että pieni tiivistäminen olisi saattanut tehdä terää. Joistain tarinoista nimittäin jäi väkisinkin fillerin maku suuhun. Onneksi joukossa oli myös todellisia helmiä, joita oli ilo lukea, ja joista jäi todella hyvä fiilis vielä moniksi päiviksi. Laitetaan täkyiksi tähän muutama.

Tuomas Salorannan Kaatolupa lähestyi ihmissusiteemaa mielenkiintoisesta näkökulmasta. Kuluneen vuoden aikana on ollut mediassakin paljon huutoa susien salakaatamisesta ja siihen liittyvistä asioista. Tämän poimiminen mukaan fiktioon tuo erinomaisen, omaperäisen tulokulman tarinalle. Kirjan lukuhetkestä on tätä kirjoittaessa ehtinyt vierähtää jo jokunen tovi, ja muistelisin, että toki muissakin antologian tarinoissa taidettin sivuta samaa ajankohtaista teemaa, mutta tämä Salorannan tarina jäi vain kaikista vahvimmin mieleen. Muutenkin stoorissa on syvyyttä aika lailla ja erityisesti henkilöhahmot saivat sympatiani. On siinä tarinassa toki se ihmissusikin.

Christine Thorelin Aitan lukko oli toinen suosikkini. Tässäkin ihmissusiteemaa oli lähestytty hieman erilaisemmasta näkökulmasta kuin yleensä. Vanhan ajan lempeä tunnelma oli tässä vahvana ja mieleen jotenkin tuli, että tämä on niitä kertomuksia, jotka olisi pitänyt lukea teetä juoden kiikkustuolissa keinuen. Novelli tarjosi hyvin vahvan lukukokemuksen, erityisesti tarinan mummo on minusta hieno tyyppi.

Anne Leinosen Tuonenkalma, surmansuitset oli niin ikään väkevä lukuelämys. Tässä kotimainen kansanperinne on vahvasti läsnä ja luo juuri tarvittavan ympäristön kunnon kauhutarinalle. Allekirjoittaneen lisäksi uskon, että moni muukin kansanperinnekauhun ystävä tykkäilee kovasti tästä tarinasta.

Muita mieleenjääneitä omaperäisiä kertomuksia olivat Tiina Raevaaran Pikku Punahilkka, Jussi Katajalan Jos lähtee sutta karkuun ja Johanna Sinisalon Kuun pimeä puoli. Erikoismaininnan ansaitsee myös Matti Kurikan Vironsusi, joka on tiettävästi ensimmäinen suomalainen ihmissusinovelli; onhan se sentään julkaistu jo ensimmäistä kertaa vuonna 1889!

Kokonaisuutena pidin kovasti kokoelmasta ja ehdottomasti suosittelen sitä kaikille kotimaisen kauhun ystäville. Ehdottomasti tämän vuoden tärkeimpiä julkaisuja.

Kirjaa saa mm. Aaavetaajuuden kaupasta.