Scifi on parasta. 80-luku oli viileintä aikaa. Elokuva on taiteiden kuningaslaji*.

Näiden eittämättä totuutta äärettömästi lähenevien väitteiden pohjalta aloitamme Aavetaajuuden blogiin uuden arvostelusarjan, joka keskittyy 80-luvun scifi-leffoihin.

Jotta asia ei kuitenkaan menisi pelkäksi Robocopiksi ja Predatoriksi, rajaamme leffat hiukan tuntemattomampiin halpiksiin, kulttielokuviin ja kiinnostavaan roskaan. Tylsähän sellaisia elokuvia on arvostella, joita on jo pennusta asti VHS:ltä pyörittänyt.

Ensimmäinen arvosteltava elokuva on Neuvostoliitossa vuonna 86 tehty, Georgi Danelijan ohjaama Kin-Dza-Dza! Elokuva ei sinänsä ole halpiselokuva, vaan arvostetun venäläisohjaajan teos. Tämä ei kuitenkaan leffan kulttistatusta vähennä.

_KinDzaDza

Kin-Dza-Dza! kertoo kahdesta Maan asukista, jotka joutuvat vahingossa Pluke-nimiselle planeetalle.

Pluke on rapistunut, rähjäinen ja autioitunut maailma. Teknologia käsittää antigravitaation ja teleporttauksen, mutta kaikki on läpensä ruostunutta ja kaikkialle tunkevan hiekan kuluttamaa. Yhteiskunta on rappeutunut luokkayhteiskunnan parodiaksi. Kielikin koostuu vain noin kymmenestä sanasta, joilla on tarkka merkitys, ja sanasta ”koo”, joka tarkoittaa kaikkea muuta.

kin2Kin-Dza-Dza! on mustaa satiiria nyky-yhteiskunnasta. Kaikki henkilöt ovat omaa etuaan tavoittelevia paskiaisia, ja eksyneille ihmisille autiomaa-planeetta olisi väistämättä kuolemaksi, elleivät he sattumalta omistaisi planeetan arvokkaimpia esineitä – tulitikkuja.

Yhteiskunta koostuu kolmesta luokasta. Alimpana ovat patsakit, jotka joutuvat roikottamaan pieniä kelloja sieraimistaan. Näitä ylempänä ovat chatlanit ja lopulta etsiloppit, virkamiesluokka, joka tyytyy lähinnä kähveltämään alempiensa rahoja. Lisäksi housujen väri kertoo kantajansa varallisuuden ja sitä kautta sosiaalisen aseman. Esimerkiksi punaisten housujen omistajan edessä patsakit kyykkäävät kahdesti, chatlanit sanovat kerran ”koo”, eivätkä etsiloppitkaan mukiloi öisin.

Elokuvan tarina seuraa päähenkilöiden enimmäkseen epätoivoisia yrityksiä päästä takaisin Maahan. Kerronta on maltillista ja minimalistista. Pääpaino on outojen tapahtumien, käsittämättömän kulttuurin ja absurdin yhteiskuntajärjestelmän kuvaamisessa. Lopulta elokuva kahlaa melko syviinkin vesiin laittaessaan chatlanin pohtimaan, kuinka hankalaa olisi elää maailmassa, jossa yhteiskunnallista statusta ei tunnistaisi nenästä roikkuvasta kellosta tai värillisistä housuista. Kaiken omahyväsyyden, rasismin ja rappion alla sykkii perusinhimillinen sydän.

Elokuva on mainio pläjäys tyylikkään rähjäistä miljöötä ja mustaa huumoria. Ehdottomasti suositeltava raina kaikille outojen elokuvien ja humoristisen scifin ystäville. Uskoisin, että venäläisyyttä ja neuvostojärjestelmää paremmin tuntevat saavat satiirista vielä hitusen enemmän irti.

Mikä parasta, leffa on katsottavissa Mosfilmin youtube-kanavalta englanninkielisin tekstityksin. Tästä osa yksi ja tästä osa kaksi.

Leffasta on myös tehty animaatioversio, joka on ilmestynyt vasta tänä vuonna ja vaikuttaa trailerin perusteella hauskalta pätkältä.

*Oikeastihan kuningastaide on tietenkin sarjakuva, mutta se olisi kuulostanut hiukan hölmöltä elokuva-arvostelun yhteydessä.

https://i2.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2013/09/KinDzaDza.jpg?fit=800%2C565https://i2.wp.com/aavetaajuus.fi/wp-content/uploads/2013/09/KinDzaDza.jpg?resize=150%2C150Jyrki PitkäElokuva-arvostelutElokuvat/sarjatPoiminnatdystopia,elokuvat,kasariscifi,Kin-Dza-Dza,scifi,VenäjäScifi on parasta. 80-luku oli viileintä aikaa. Elokuva on taiteiden kuningaslaji*. Näiden eittämättä totuutta äärettömästi lähenevien väitteiden pohjalta aloitamme Aavetaajuuden blogiin uuden arvostelusarjan, joka keskittyy 80-luvun scifi-leffoihin. Jotta asia ei kuitenkaan menisi pelkäksi Robocopiksi ja Predatoriksi, rajaamme leffat hiukan tuntemattomampiin halpiksiin, kulttielokuviin ja kiinnostavaan roskaan. Tylsähän sellaisia elokuvia on arvostella, joita...