evolution

Lucile Hadžihalilovićin esikoiselokuva Innocence on 2000-luvun parhaita elokuvia. Se on vaikuttava vertauskuva, joka ei missään vaiheessa mätki viestiään lekalla katsojan päähän; fantasia, joka ei tarvitse mitään selkeän yliluonnollista ollakseen läpikotaisin ihmeellinen; kritiikki, joka ei syytä ketään sylki suupielistä roiskuen; dystopia, joka ei sorru dystopiakliseisiin.

Ohjaajan seuraavaa kokopitkää sai odottaa kymmenen vuotta. Evolution on temaattisesti Innocencen täydellinen vastakohta, mutta elokuvat ovat selvästi sisaruksia, oudon tieteen luomat kaksoset.

Kun Innocence kertoi tytöistä ja miehistä, Evolution kertoo pojista ja naisista. Kun hahmot Innocencessa asuttivat keskieurooppalaisen sadun rehevää maailmaa, Evolutionissa he asuvat kuivassa ja kivikkoisessa etelässä, eikä tämän pienen merenrantakylän kulissien takana asu ihme vaan silkka kauhu. Lovecraftilainen kauhu, suorastaan.

Säikytyksiä ei tasan varmasti ole kuitenkaan luvassa. Evolution on läpikotaisin art-housea, sisaruksensa tapaan lähinnä allegorinen kasvukertomus. Se on kiinnostunut vain esittelemään maailmansa ja ajatusleikkinsä, ei varsinaisesti kuljettamaan juonta. Päähenkilön kohtalo kiinnostaa vähemmän kuin se, mitä kerrotaan hänen koko viiteryhmästään. Silti Evolutioniin rakentuu eräänlainen klassinen selviytymistaistelukin, joka mahdollistaa joko onnellisen tai onnettoman lopun (Innocencessa ei ollut oikein kumpaakaan).

Rauhallinen ja eleetön tyyli ei sovi näihin maisemiin yhtä hyvin kuin Innocencen sisäoppilaitokseen, mutta kylän lähellä toimiva kummallinen sairaala, johon merkittävä osa elokuvasta sijoittuu, on vaikuttava ympäristö. Se herättää totisesti huolta ja epämukavuutta, vaikka ei pistäkään kirkumaan. Hadžihalilović on suljettujen tai rajattujen tilojen kuvaajana parhaimmillaan.

Elokuva on ristisiitos (jollaisia Lovecraft kammosi), joka ilahduttaa erityisesti siksi, että se yhdistää kauhusta tunnettuja kummallisuuden, vieraantumisen ja vääristymisen elementtejä taide-elokuvaan täysin vakavissaan ja onnistuneesti. Pahimmillaan tämmöisestä yrityksestä olisi voinut seurata se, että kauhuelementit olisivat olleet vain ohjaajan tietoisia yrityksiä keventää tunnelmaa tai viihteellistää toimintaa. Lopputuloksesta huokuu kunnioitus spekulatiivisia juonenkuljetuksen välineitä kohtaan.

Evolutionissa hieman heikompi onkin se taide-elokuvapuoli. Alku on kohtuuttoman hidas siihen nähden, miten vähän siinä pedataan seuraavaa kahta kolmannesta. Muutamat kuvat ovat suorastaan banaaleja, väärällä tavalla hengettömiä. Edellämainittu selviytymisjuoni ei tunnu tarpeelliselta eikä mahdollista kovinkaan tärkeää uutta näkökulmaa.

Toisaalta ennakko-odotukset olivat kasvaneet liian suuriksi kymmenessä vuodessa. Tavallaan varsin fiksu ja omapäinen pikkuveli oli alusta asti tuomittu jäämään hehkuvan siskonsa varjoon. Vaikka Evolution on ideana parempi kuin taiteena, voin kuvitella, että Hadžihalilovićin kaksosten näkeminen peräjälkeen antaisi lisäarvoa molemmille.

 

Evolution Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla Helsingissä tiistaina 20.9. ja torstaina 22.9.